Kukkahattutädin toive

Toivon sydämestäni, että Suomessa opitaan kommunikoimaan koirien kanssa harmonisesti ja koiria kunnioittavasti ilman pakotteiden käyttämistä. Uskallan väittää, että näin ei tällä hetkellä ole. Törmään jatkuvasti keskusteluissa kommentteihin "Ison koiran kouluttamisessa ei kuule päähän taputtelut auta." tai että "Sitruunapanta kaulaan vaan niin kyllä hiljenee." Niin se on kulkaa monen mielestä kukkahattutätien hommaa, jos ymmärtää koiraansa ja kommunikoi sen kanssa.

Osallistuin kurssille, jossa oli monia muita nuoria naisia isojen koirien kanssa. Olin kummajainen, koska en karjunut koiralleni vaikka se ulvoi autossa. Varsinaista harrastamista ja hyvänmielen tuottamista, kun joka toinen kommentti koiralle on "Nyt prkl tottelet!". Perusta ei ole kunnossa, jos omistaja tukeutuu huutoon ja pakotteisiin saadakseen koiran hallintaan. Koiralle ei tarvitse huutaa, sitä ei tarvitse heittää lumihankeen tai rykiä ja nykiä hihnasta. Itseasiassa puhumattakin pärjää koiran kanssa!

Osallistuessani "Cesar Millan Suomeen vai ei sittenkään" -keskusteluun, kärjekkäät vastakommentoijat peräsivät, että riittääkö ymmärtäminen muka silloin, jos vastaan tulee agressiivinen keskisormea osoittava rotikka. Siinäpä se! Miksi hampaitaan näyttävää koiraa tulisi edes lähestyä? Koirahan ilmoittaa, että on epävarma tilanteesta ja suojelee itseään. Toisekseen koirat eivät haistattele tai käyttäydy muutenkaan tahallaan ilkeästi. Nehän ovat koiria, vaistojensa varassa eläviä eläimiä.

Lukiessani Cesar Millania puoltavia kommentteja tulin siihen tulokseen, että moni ilmeisesti pelkää, että koira paapotaan piloille, jos sille on ystävällinen. Koiralle pitää olla johtaja, mutta sille ei tarvitse näyttää sen paikkaa. Mistä edes juontaa ajatus, että johtajan pitäisi olla ankara? Laumanjohtajuus koiralle tarkoittaa, että koirasta pidetään huolta ja koira voi elää rauhassa tämän meidän ihmisten maailmanmenon keskellä.