Rauhallista läsnäoloa

Pihalla puhaltaa tuuli niin, että talo natisee liitoksistaan. Tuntuu kuin tuuli olisi päässy taloon sisälle asti sillä patteritkin helisevät. Roosa kiertää keittössä levottomana ja soittaa koiraporttia tassuillaan kuin triangelia - nyt ei ole kaikki kunnossa, tule katsomaan mitä on meneillään. Ja minä nousen kerran jos toisenkin katsomaan mikä on hätänä. Roosa välillä haukahtelee ja Elmokin lähtee mukaan. Niinhän tiimi toimii. Kiitän haukuista ja käyn katsomassa ikkunasta, kohautan olkapäitäni. Näin kerron koirille, että myrsky siellä pauhuaa, mutta ei ole syytä huoleen. 

Roosalla on kuitenkin selviytymisvaistot niin pinnassa, että sille ei riitä, että käyn välillä katsomassa koiria. Lopulta sytytän kynttilät ja keitän teetä. Huomenna on vasta sunnuntai, päivä vailla ohjelmanumeroja, joten täällä olen istunut koirien kanssa keittiössä viidestä lähtien. Roosa vaeltaa hetken aikaa sillä itsekin vaellan keittiössä keitellen teetä ja etsien lehtiä ja muuta mukavaa viihdykettä itselleni. Kun viimein istahdan alas, Roosakin rauhoittuu. Rauhallinen läsnäoloni tarttuu Roosaan ja se pystyy viimein rentoutumaan omalle paikalleen. 

Rauhallinen läsnäolo on parasta mitä koiralle voi antaa. Koira elää vaistojensa varassa ja laumaeläimenä seuraa koko ajan muun lauman liikkeitä. Luonnossa susilauman jäsenet eivät hötkyile muuten vain paikasta toiseen. Jos liikutaan, niin silloin on tosi kyseessä. Mieti miten stressaavaa koiralle on, kun juoksemme sinne tänne ja vielä tuonne. Varsinkin kun lähdemme kotoa! Ryntäämme kotoa pois ovet paukkuen, kun herätyskello ei herättänytkään tai muuten vain jäi aika tiukille. Kun tulemme kotiin, sykkeemme käy vielä kierroksia pitkän päivän jälkeen ja sitten ryntäämme omantunnon tuskissa koiran kanssa ulos. Tätä yhtälöä tarkastellessa mielestäni ei ole mikään ihme, että koiramme oirehtivat - kukin omalla tavallaan.

Olin viime viikonloppuna Tukholmassa kuuntelemassa ja avustamassa koirakuuntelun peruskurssilla (Foundation course in Amichien Bonding), jossa kouluttajana toimi Mervi Kärki. Kurssilla ei vain sivuttu sitä miten koira toimii, vaan myös sitä miten me itse toimimme koiran kanssa. Mervi toisti kurssilaisille tärkeää lausetta "Am I happy and in control?". Olivat haasteet koiran kanssa mitä tahansa, ikävän kierteen voi katkaista sillä, että pystähtyy hetkessä ja kysyy itseltään tuon kysymyksen ennen kuin etenee. Jos haasteena koiran kanssa on räyhäämiset lenkillä ja käyt itsekin kierroksia noissa tilanteissa, ei lenkille ole syytä lähteä. Koiralla on ilman muuta päästävä ulos ja sillä tulee olla hyvä elämä, mutta koiran kanssa voi myös OLLA VAIN. Mervi pitää myös iltakursseja, joissa harjoitellaan koiran kanssa hihnakäyttäytymistä. Jos hän kokee, että koiranomistajat ja koirat käyvät kierroksia, hän opettaa omistajille rauhoittumista. Hän kehottaa omistajia vain olemaan hetken aikaa. Ei ole ollenkaan tavatonta, että hänelle esitetään tuon ohjeen jälkeen kysymys "Ai, mitä se tarkoittaa?". 

Koirakuuntelun parasta antia on ollut itselleni nimenomaan se, että olen voinut päästää irti syyllisyyden tunteista kuinka en kierrä koirieni kanssa agilityrataa joka toinen ilta tai juokse niiden kanssa lenkillä. Olen oppinut, että koirien kanssa voi todellakin ihan vain olla rennosti ja antaa niille aikaa - ja kuinka tämä on koirille kaikkein tärkeintä. Kotiin tullessamme otan koirat vuorotellen pihalle ja käyskentelemme pihalla. Pieni tyttömmekin nauttii, kun kierrämme rauhassa ja hän saa olla mukana. Maailman suloisinta oli yksi päivä kuulla takapenkiltä hoitoon ajellessamme tyttömme suusta "Roosa mun ystävä, Eippu mun ystävä. Minä itte kävellä elkillä.". Niin me ollaan tehty yhdessä rauhallisella tahdilla kuraisella kotitiellä otsalampun valossa ja kaikilla on ollut mukavaa.

Tottelematon remmiräyhääjä?

Luulin aikaisemmin, että riittää jos koira osaa nätisti käskystä "istu, maahan, istu, maahan...", odottaa rauhassa ruokaansa ja kulkee meidän perästä ovista. Teimme kaiken tuon, mutta silti Roosa räyhäsi remmissä ja asiat meni vain mutkalle koko ajan enemmän ja enemmän. Ajattelin tuolloin, että räyhääminen on tottelemattomuutta ja että minä olen huono koiranomistaja, kun koirani käyttäytyy sillä tavalla. Ai, että minua hävetti Roosan riekkuminen. Tuntui kuin jokainen vastaantulija olisi tuominnut minut koirani kanssa pitkillä katseillaan. Kerroinkin aivan ensimmäisessä blogikirjoituksessani Rakas vaiva ja vastus miten epätoivo valtasi minut tuolloin ja olisin mielelläni muuttanut koirani kanssa syvälle metsään.

Yritin hakea apua. Sain neuvoksi eräältä niin sanotulta "expertiltä" hyvin koiraa kunnoittamattoman katalan neuvon: "Jos koira räyhää niin rykäise hihnasta koiraa niin, että varmasti tuntuu, vähän niin kuin raipalla, ja sitten ikäänkuin hyökkää itse oman koirasi päälle." Kerrassaan katkera ohje ja ikäväkseni täytyy todeta, että noita ohjeita tämä "expertti" taitaa vieläkin jaella. Älkää missään tapauksessa menkö edes kokeilemaan. Tutustuessani Jan Fennellin Amichien Bonding -metodiin, minulle valkeni, että Roosa pyrkii suojelemaan meitä. Kaikki se tempoilu hihnassa oli sitä, että Roosa yritti kynsin ja välillä hampainkin pitää meistä huolta. Kyse ei ollutkaan tottelemattomuudesta vaan suunnattomasta stressistä! Asuimme kaupungissa ja ihmisiä koirineen tuli jatkuvasti vastaan. Roosa myös luki minun epävarmuuttani ja suojeli loppujen lopuksi minua myös ihan vain ihmisiltäkin ilman koiria. Että jos nyt sitten ajattelee tuota saamani ohjetta niin käytännössä olisin ollut yksi uhka lisää Roosalle, jos olisin raippaisut sitä remmillä ja hyökännyt kohti. Turha olisi ollut ihmetellä, jos Roosa olisi ensin hoidellut vastaantulevan uhan ja sitten vielä siinä sekamelskassa napsaissut minua.

Jos laumanjohtajuus on koiralla niin koira on kuin pienen lapsen äiti tai isä, joka tekee kaikkensa taatakseen lastensa turvallisuuden. Äidit ja isät juoksisivat vaikka yli tulisten kivien, jos lapsi olisi vaarassa tipahtaa kallion kielekkeeltä. Koirat elävät meidän ihmisten menossa mukana ja niiden näkökulmasta vaaroja on kaikkialla. Koiran persoonallisuudesta ja aikaisemmista kokemuksista riippuen jo kohti lentävä muovipussikin voi olla uhka. Siis aivan mikä tahansa. Voimme vain kuvitella sitä stressin määrä mitä koiralla on sen pyrkiessään hoitaa laumanjohtajan tehtävää maailmassa, joka on koiran näkökulmasta usein hyvin turvaton.

Jotta koiramme voisivat elää stressitöntä elämää, meidän tulee osoittaa koiralle, että sen ei tarvitse huolehtia meistä vaan me huolehdimme siitä. Kovin monesti kuulee, että koiraa kannattaa siedättää tottumaan asioihin, joita se pelkää. Itse olisin siedättämisen kanssa hyvin varovainen, sillä saatamme vahingossa vain vahvistaa koiran pelkoa entisestään. Annankin vinkiksi, että koiraa ei kannata viedä kohti sellaisia asioita mitä se pelkää vaan kääntyä pois. Näin me koiranomistajina osoitamme koirillemme, että emme vie niitä sellaisiin tilanteisiin mitä koira ei pysty käsittelemään ja mitkä tuottavat sille suunnatonta pelkoa. Usein itsekin jännitämme noita samoja tilanteita, joten kääntyminen poispäin on tapa katkaista huono kehä. Vapauta myös itsesi ja koirasi lenkille lähtemisen pakosta ja ajattele, että lenkille saa mennä, jos se tuntuu hyvältä. Koiran kanssa voi tehdä paljon muutakin kuin kiertää katuja kävellen. Sehän on oikeastaan vain tapa.