Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaara. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. helmikuuta 2013

Maailma koiran silmin

Kirjoittelin toimivista ja turvallisista koiratarvikkeista, jotka olen kokenut itse hyödyllisiksi. Annoin kiitos Hurtan Sprint-tarvikelaukulle, Carlsonin koiraporteille ja Jokken nahkataluttimille. Kaikki nämä tuntuivat saavat muiltakin kiitosta, kun aiheesta virisi keskustelua Koirakoulu Roon Facebook-sivuilla.

Turhakkeitakin löytyy ja sellainen tuli juuri vastaan Fab-sivustolla, jossa esiteltiin Pet peek-ikkunoita. Ikkunoita kaupataan ajatuksella, että koirat ovat uteliaita ja haluavat nähdä mitä on meneillään.


Pet Peek, Dog Window 
Idea on hauska ja toteutuskin mukavan näköistä muotoilua. Ajatuksessa piilee kuitenkin iso MUTTA. Ikkuna on luotu ihmisen ajattelumaailmasta käsin. Maailma koiran silmin on niin kovin erilainen kuin meidän silmin. Koira ei katsele maisemia ja kuuntele huvikseen lintujen viserrystä. Koira tekee koko ajan töitä tarkkailen mitä ympäristössä tapahtuu ja varoittaa haukuillaan vaaroiksi kokemistaan asioista. Koiran näkökulmasta mikä tahansa voi nimittäin vaikuttaa vaaralliselta - ohi ajavat autot, pihassa pomppivat jänikset, leikkivät lapset, lentelevät roskat, katolta putoava lumi...aivan mikä tahansa. 

Pet peekin asentamisen sijaan suosittelen sulkemaan jopa ikkunaverhot ja tekemään kodista koiralle mahdollisimman turvallisen paikan, jossa koira voi rauhoittua. Näin kannattaa toimia etenkin silloin, kun koira jää yksin kotiin. Mitä vähemmän koiralla on vahdittavaa, sen parempi. 




perjantai 26. marraskuuta 2010

Laumanvartijakoira karkottaa karhunkin

Laumanvartijakoira karkottaa karhunkin 
(linkki artikkeliin)
















Ylen uutisessa 15.11. Laumanvartijakoira karkottaa karhunkin kerrotaan maremmano-abruzzese-rotuisista vartijakoirista, jotka suojelevat maatilan pihapiiriä pedoilta. Koirien haukunta ja omistajien esimerkillinen toiminta näiden vartijakoirien kanssa on tuottanut tulosta. Pedot ovat juosseet takaisin metsään, sinne minne ne kuuluvatkin.

Oletko ajatellut koskaan, että itseasiassa kaikki koirat, kuin vain erityisesti pihaa vartioimaan hankitut koirat, varoittavat havaitsemastaan vaarasta haukunnalla?

Kun koira haukkuu havaitsemastaan vaarasta, niin sinun tehtäväsi omistajana on hoidella vaara tai osoittaa koiralle, että haukkuvaroitus oli aiheeton. Koiran näkökulmasta vaara voi olla mitä tahansa. Ovikellon soiminen on yksi tavallisimmista äänistä mihin koira reagoi. Sinun tehtäväsi on laumanjohtajana kiittää koiraa varoituksesta ja mennä ovelle, ei koiran. Koira on tehtävänsä suorittanut, kun se on ilmoittanut, että joku on tulossa.

Kaikki koirat puhuvat koiraa kokoon tai näköön katsomatta.