Joulupöytä on katettu

Joulu on herkuttelujen aikaa. Televisio pursuaa ruokaohjelmia ja postilaatikoon tipahtelee ruokaohjeita kinkun paistosta torttujen leivontaan. Kaupassa hyllyt notkuu konvehtirasioita ja niiden ohi on kiusallisen vaikea kulkea. Konvehtirasiasta tuleekin mieleeni ainakin suomalaisten keskuudessa vallitseva tapa. Kuka kehtaa ottaa viimeisen konvehdin? Silloinhan antaisi itsestään ahneen kuvan! Meillä liittyy ruokailuun monia muitakin tapoja, kuten kenellä on kunnia paistaa joulukinkku tai kuka onnekas sai joulupuuron mantelin. Koiralla on myös omat lainalaisuutensa ruokailuun liittyen.

Olimme ystäväni kanssa joulumarkkinoilla myymässä itse leipomiamme koirankeksejä. Samalla tuli juteltua monen koiranomistajan kanssa. Useat totesivat, että voivat kyllä ostaa testiksi yhden pussin keksejä koiralle, mutta eivät ole varmoja syökö koira niitä, kun koira on niin nirso muutenkin ruualle.

Jos koira lopettaa syömisen äkillisesti niin silloin tietenkin kannattaa varmistaa, ettei koira ole sairastunut. Muussa tapauksessa kyse on siitä, että koira pyrkii kommunikoimaan omistajille ruokailutavoillaan. Monen tarina nimittäin nirsoksi koetun koiran kohdalla yleensä jatkuu, että kyllähän koira sitten syö jos sen äärellä seisoo tai lappaa kulhoon lisää paistijauhelihaa. Kun ei yksi sortti kelpaa niin sitten tuodaan toista. Tarjoilua saattaa jatkua myös läpi päivän, sillä moni koiranomistaja jättää koiralle kulhon päiväksi lattialle varmistaakseen, että koira ei näänny nälkään.

Sanoisin, että nämä nirsoksi koetut koirat ovat paremminkin äärimmäisen fiksuja ja kouluttaneet hyvin omistajansa pitämään tarjoilusta huolen. Koiralle on ilman muuta tarjoiltava laadukasta ruokaa säännöllisesti, mutta jos koira ei syö siitä huolimatta, että täytät kulhon kuin joulupöydän niin suosittelen ottamaan stepin taaksepäin ja miettimään asiaa koiran näkökulmasta. Jos mietimme itse, että kuka kehtaa ottaa viimeisen konvehdin niin koiralle äärettömän suuri merkitys on sillä, että kuka syö ensin. Koiraa ei kuuluu houkutella syömään. Kyse ei ole koiran ruokahaluttomuudesta tai väärästä ruuasta vaan siitä että kuka vie ketä. Tarkkaile koiraasi ja voit huomata, että se viestittää sinulle myös ruuan äärellä.


Aiheesta myös Ruoka ei ole leikinasia! otsikon alla.

Ruoka ei ole leikinasia!

 Monesti kuulee sanottavan, että koira kunnioittaa omistajaansa, jos se antaa viedä  kesken syömisen ruokakupin pois. Mieti, jos tämä sama tehtäisiin sinulle? Antaisitko viedä lautasen pois? En tiedä mistä moinen uskomus on tullut, sillä ruuan kanssa ei ole koiran kanssa leikkimistä. Ruoka on yksi olennainen tekijä kommunikoitaessa koiran kanssa ja osoitettaessa koiralle laumanjohtajuutta. Me ihmiset voimme astella jääkaapille, mutta koira ei tiedä koska se saa ruokansa, joten ruoka on hyvin tärkeä elementti koirille. Ruuan saatavuushan takaa elossapysymisen!

Nuorin koirani Elmo kasvattaa vielä massaa ympärilleen ja söisi kaikki mitä vain annetaan. Kuten olen kirjoittanut aikaisemmissa teksteissä, on Elmolla ollut myös ongelmia ruuansulatuksen kanssa ja vajausta B12-vitamiinista. Nämä seikat tekevät ruuasta entistä tärkeämmän Elmolle.

Tänään Elmo esitti ruuan äärellä suuren kysymyksen, mutta onneksi tiesin miten toimia sen kanssa. Hain koirat aitauksesta sisälle ja otin ruuat sulamaan koirille. Molemmat koirat kärkkyivät ruokaa nälissään, mutta aloin valmistaa ruokaa sitten kun olin muut hommat hoitanut - silloin kun minulle sopi. Kun aloin valmistella ruokaa niin koirat tulivat heti äärelle, joten niitä ei tarvinnut huudella paikalle. Laitoin ruuat kulhoon ja siirryin hetkeksi pois työpöydän äärestä hakeakseni talouspaperia. Elmo siirtyi kulhojen luo ja alkoi murista Roosalle osoittaen, että ruuat ovat hänen.

Ei ei, ajattelin minä ja osoitin puolestani Elmolle, että ruuat ovat vielä minun ja kumpikaan koira ei saa niihin vielä koskea. Olenhan laumanjohtaja! Siirsin Elmon tyynesti ilman puheita tai katseita koiraportin toiselle puolelle. Laitoin ruuat valmiiksi, otin keksin palan, söin sen ja annoin ruuan Roosalle ja lähdin pois, että Roosa sai syödä rauhassa. Vahvistaakseni asemaani laumanjohtajana käytin eleruokintaa. Viestini etenkin Elmolle oli hyvin selkeä: minä syön ensin ja sitten vasta on teidän vuoro. Elmolle annoin ruuan portin toisella puolella ja tein myös sille eleruokinnan. Nautin keksin palastani ja Elmolle meni perille, että se saa ruokansa kun on rauhoittunut. Hienosti nuorimies rauhoittuikin istumaan vierelleni. Kun koirat olivat syöneet, poimin kulhot pois. Koko tänä aikana käytin ainoastaan hiljaisia signaaleja ja koirat rauhoittuivat nopeasti.

Luontoäiti on viisas

Mitä enemmän kuuntelen koirienomistajia - ja heidän koiriaan - sitä suuremmaksi kasvavat haluni taistella luonnonmukaisuuden puolesta. 

Vanhin koirani Roosa on opettanut minulle, että koiran kanssa tulee kommunikoida koiran ymmärtämillä signaaleilla. Nuorin koirani Elmo on puolestaan herättänyt minut ajattelemaan, että koira on myös koira ruokavalion suhteen. Pentu heitti minulle haasteen ymmärtää koiran ruokavaliotarpeita syömällä omaa ulostettaan ollessaan 6kk. Pentu voi uteliaisuuttaankin leikkiä omalla ulosteellaan, mutta en pitänyt käyttäytymistä normaalina. 


Menin Eläinten luontaisterapeutti Malin Ekblomin Koiran luonnollinen ruokinta -luennolle. Ymmärsin, että koiran käyttäytymisen tarkastelu on vain toinen puoli koiran ymmärtämistä. Koira on myös ruuansulatukseltaan aivan toisenlainen kuin ihminen. Koira tarvitsee lihaa, kalaa, lihaisiluita ja siihen päälle kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Sitä mitä saa luonnosta, ei liukuhihnalta.

Koira on viisas, kun se kuuntelee omaa kehoaan, jos jotakin on vialla. Pentuni yritti omaa ulostettaan syömällä saada takaisin ne ravinteet, jotka eivät olleet imeytyneet. Ruokavalion muuttaminen luonnonmukaiseksi on saanut pentuni kasvamaan kokoa - ja jättämään ulosteet rauhaan. Vanhimman koirani vatsanväänteet ovat jääneet pois! Luonnonmukaisen ravinnon antaminen koirille ei jää meillä kokeiluksi vaan elämäntavaksi siinä missä Amichien Bonding -metodi.


Suosittelen lukemaan Malin Ekblomin kirjan Koiran luonnollinen ruokinta.

Tutustu myös Malinin sivuihin
www.amaris.fi