Kysymyksiä ja vastauksia

Aamulla kello herättämään 06:00. Töihin? Noup, vaan kirjoittelmaan ja tekemään koirakuunteluun liittyviä juttuja, kuten viimein päivittämään blogia. Ensin kuitenkin kirjoittelin vastauksen asiakkaalleni, joka kysyi mitä vastata koiriensa muutamaan kysymykseen. Niin siis, jollet ole jo aikaisemmin huomannut blogiani lukiessa, niin katson, että koirat esittävät kysmyksiä ja tarvitsevat niihin johdonmukaiset vastaukset kerta toisensa perään. Koirien kysymykset koskevat niiden paikkaa laumassa. Esimerkiksi Roosa saattaa nostaa tassut keittiön pöydän reunalle ja vahtia, kun mieheni lähtee töihin. Vastaukseni on "Ei, ei sinun tarvitse huolehtia meidän menoista." ja otan Roosan vain kevyesti pannasta alas. En siis kiellä ja sano "Ei., enkä ota muutenkaan kontaktia Roosaan. Se vain vahvistaisi Roosan käytöstä. Yleensä riitää jo pelkkä läsnäolonikin ja Roosa muistaa "Ai niin, ei tämä minun tehtäväni ollutkaan". Sitten Roosa menee omalle paikalle tyytyväisenä tuhisten. Tuo maailman ihanin ääni, kun koira on rauhallinen ja tyytyväinen - pieni koiran tuhahdus :)!

Nyt päästän teidät lukemaan ihanan kollegani, Ruotsissa koirakuuntelijana toimivan Emilie Bergmanin kokemuksia siitä miten hän löysi yhteyden Igor-koiransa kanssa. Mielenkiintoisen lisän jutulle antaa, että Igor on metsästyskoira ja Emilie ei voisi kuvitellakaan harrastavansa metsästystä Igorin kanssa, mutta on siitä huolimatta saanut tasapainoisen kumppanin koirastaan. No, nyt en avaa lisää - lukekaa itse ja nauttikaa jutusta :)!

                                                                  **

För sex år sedan blev jag erbjuden en hundvalp på åtta veckor. Jag tackade ja till erbjudandet utan att veta någonting om hunden förutom att den skulle skjutas av en jägare om ingen tog hand om den. 

Emilie Bergmanin Igor-koira

Det gick bra de första månaderna, han sov mest, det var först efter ett halvår som jag märkte att min lilla krabat Igor hade en stark egen vilja. Våra promenader utan koppel fick ett slut när han en gång ute i skogen sprang han fram och hälsade på tre taxar, och jag blev utskälld av två tanter som beordrade mig att koppla min hund. Medan tanterna skällde sprang Igor vidare i jakt på något viltspår. Igor har nämligen väldigt stark jaktinstinkt. Jag försökte locka på honom med min snällaste röst trots att jag var arg på honom och jag slängde godbitar på marken så att jag skulle kunna fånga in honom. Men han bara stod och tittade på mig som om jag var dum i huvudet, och sprang åt andra hållet. Någon har frågat mig hur många gånger han har rymt från mig, och det är nästan lättare att svara på hur många gånger han INTE har rymt från mig.

En av många gånger under sommaren när han varit lös och när folk har sina ytterdörrar öppna för att vädra så har han sprungit in och hälsat på de boende i huset. Det är de enda gångerna jag inte brytt mig om att kalla på honom- pga skam. 

Jag kommer ihåg en dag full av utmaningar då vi plötsligt stannade upp, tittade på varandra och liksom tänkte för oss själva: ”Vem är du???” Som två utomjordingar, utan möjlighet att förstå varandra.

Så jag började gå på ”slyngelkurs” med Igor. Tyckte det lät passande, för det var det jag tyckte att han var – en slyngel.

Jag hade inga förhoppningar på kursen överhuvudtaget eftersom jag upplevde att han var hopplös.

Tränaren sade till oss att vi skulle visa upp vad våra hundar kunde. Jag tänkte: ”herregud, vad ska jag visa upp? Han kan ingenting, han lyssnar inte ens på mig.” Jag började gå framåt och tränaren sa åt oss vad vi skulle göra. Till min stora förvåning kunde Igor allt vi ombads att göra! Jag hörde de andra kursdeltagarna säga ”åååh vad duktig han är! Ni måste ha tränat jättemycket! Tävlar ni lydnad?” Tävlar? Skämtar du? Tänkte jag.

Jag har aldrig blivit så förvånad i hela mitt liv. Jag kunde till och med släppa honom mitt på appellplan och göra en inkallning! Det hade aldrig hänt innan. Rena miraklet. Glädjen var dock kortvarig, eftersom hans gamla olydiga jag var tillbaka så fort vi kom hem. Lydnaden varade endast på apellplan.

Jag kommer ihåg en dag när vi var ute i skogen då han slet och drog i kopplet, skällde på hundar och jagade rådjur. Den gången satte jag mig ner och grinade och tyckte synd om mig själv. Till slut blev jag desperat efter alla rymningar och olydigheter. Jag provade ALLT som hundtränare tipsade mig om. Saker jag aldrig skulle ha gjort idag, med den kunskapen jag har nu. Jag provade då att kasta burkar, kedjor, lade ner honom på marken, allt för att han skulle lyda mig och bli undergiven. Ingenting bet på min Igor.

Jag fick höra att jag skulle omplacera honom till en jägare så att han skulle få springa av sig – ”han är trots allt jakthund”. Detta kändes dock inte alls bra – han hade blivit min vän trots alla ”hyss”.

I stället började jag faktiskt fundera på att själv ta jägarlicens så att vi kunde jaga ihop, men det fanns en hake: jag är den största djurvän som finns och börjar gråta så fort jag ser ett skadat djur… Jag insåg att jag fick acceptera situationen som den var: jag hade ingen perfekt hund. 

Idag är jag utbildad inom metoden Amichien Bonding och förstår varför Igor gjorde som han gjorde. Varför han aldrig lyssnade på mig. Jag förstår även varför han var en ”slyngel”. Allt handlar om ledarskap. Allt han har gjort och inte gjort har berott på brist i mitt ledarskap.  I Igors ögon var jag ingen ledare. Jag var ingen som han hade förtroende för, eftersom jag var dominant eller agerade i ilska, frustration eller uppgivenhet. Det spelade ingen roll att han är jakthund, det som spelade roll var mitt agerande, och vilka signaler jag gav honom. Det handlar om att vägleda hunden, att inte fokusera på reslutatet utan HUR man når resultatet.

/Emilie

Liika on liikaa myös kommunikoitaessa

Istu, istu, Istu! Noh mikset prkl istu? Rauhoitu, rauhoitu, rauhoiTU...!! Näin olen itsekin aikaisemmin kommunikoinut Roosan kanssa ja ihmetellyt, kun ei viesti mene perille. Liika on liikaa myös kommunikoinnissa, vaikka se olisi hyväntahtoistakin. Tämän olen oppinut, mitä syvemmälle olen päässyt Jan Fennellin koirakuunteluun eli virallisemmin Amichien Bonding-metodiin.

Blogissani vieraileva ruotsalainen koirakuuntelija Gunnar By-Skoglund avaa hienosti miltä tuntuu, jos viesteillä pommitetaan jatkuvasti. Gunnarin me koirakuuntelijat tunnemme myös lempinimellä "Mannen utan hund". Gunnar tapasi sattumalta Mervi Kärjen, joka kertoi hänelle koirakuuntelusta. Tästä virisi Gunnarin kiinnostus koirakuuntelua kohtaan ja nyt hän on kouluttautunut itsekin koirakuuntelijaksi. Hänellä ei ole itsellään koiraa, mutta hoitaa tarvittaessa muiden koiria kotonaan. Ja mikä taito hänellä onkaan tarkkailla koiria ja ihmisiä - niin myös ihmisiä - koirakuuntelun näkökulmasta!

**

Jag fortsätter enträget min resa med att studera och praktisera Amichien Bonding i mina dagliga situationer -
fortfarande utan hund. Jag vet ju att det utvecklar mitt eget ledarskap och alltså också blir
användbart när jag framöver möter hundar och även deras ägare.
Dagens händelse utspelade sig på ett tåg när jag var på väg till jobbet. Vid en station klev en
mamma och hennes (typ) 10-åriga dotter på. De slog sig ned på sätet mitt emot mig. Och jag
begrep ganska snabbt att de varit och besökt en ny skola. En skola med inriktning på musik och
sång. Till att börja med var kommunikationen någorlunda i balans mellan mor och dotter:
- Var det snälla kompisar?
-Jo, de var snälla.
-Trivdes du bra?
-Jaaa.
-Var de duktiga på att spela och sjunga?
-Jaaa – jaaa.
Här började de första suckarna komma. Man började också ana att dottern tyckte mammans
tjatande frågor blev mer och mer påfrestande eftersom informationsmottagaren i hjärnan var
överfull
Efter ett par minuter började dottern istället intressera sig för några repor i fönsterrutans glas. Hon
vände sig sakta från sin mor. Försökte hitta ett försvar mot ordbombardemanget.
Envägskommunikationen fortsatte och när vi nästan var framme vid slutstationen samlade sig
mamman till finalen:
- I morgon ska du och pappa åka till skolan och göra sångprovet – det blir väl kul – visst?
Nu kom svaret snabbt:
- Jag tänker sjunga dåligt.
- Va sa du?
Nytt svar (något starkare)
- JAG TÄNKER SJUNGA DÅLIGT!
-Men så kan du väl inte göra när pappa tagit ledigt från jobbet och allt.
Nu var rösten trött, irriterad och ledsen:
- JAG VILL INTE GÅ I DEN NYA SKOLAN!!!
Tåget rullade in vid perrongen och alla människor spreds åt olika håll. Jag vet inte hur det gick i
mammans och flickans fortsatta historia. Men plötsligt slog mig en tanke. Jag har upplevt precis
samma sak fast mellan mig och en hund. Jag hade proppat den full med signaler och information
i tron om att jag var snäll och gjorde det bästa för honom. Helt plötsligt kastade sig den snälla
hunden med full kraft mot mig och markerade tydligt att: NU FÅR DU GE DIG!!!
Jag förstod inte först varför han gjorde så, men efter ett samtal till Mervi begrep jag strax vad det
hela berodde på. Just ”överfull informationsmottagare” i hundens hjärna.
Stilla satte jag mig på en stol i rummet, slöt mina ögon och bad i mitt inre hunden om ursäkt och
tackade honom samtidigt för att han visat mig hur vi skulle kommunicera framöver.
Återigen har det visat sig att Amicihen Bonding finns närmare oss än vad vi ibland kanske tror. I morgon ska
jag ut och åka igen – det ser jag fram emot!

//Gunnar


© 2012 Gunnar By-Skoglund

Source: allposters.com via Madeline on Pinterest

Tottelematon remmiräyhääjä?

Luulin aikaisemmin, että riittää jos koira osaa nätisti käskystä "istu, maahan, istu, maahan...", odottaa rauhassa ruokaansa ja kulkee meidän perästä ovista. Teimme kaiken tuon, mutta silti Roosa räyhäsi remmissä ja asiat meni vain mutkalle koko ajan enemmän ja enemmän. Ajattelin tuolloin, että räyhääminen on tottelemattomuutta ja että minä olen huono koiranomistaja, kun koirani käyttäytyy sillä tavalla. Ai, että minua hävetti Roosan riekkuminen. Tuntui kuin jokainen vastaantulija olisi tuominnut minut koirani kanssa pitkillä katseillaan. Kerroinkin aivan ensimmäisessä blogikirjoituksessani Rakas vaiva ja vastus miten epätoivo valtasi minut tuolloin ja olisin mielelläni muuttanut koirani kanssa syvälle metsään.

Yritin hakea apua. Sain neuvoksi eräältä niin sanotulta "expertiltä" hyvin koiraa kunnoittamattoman katalan neuvon: "Jos koira räyhää niin rykäise hihnasta koiraa niin, että varmasti tuntuu, vähän niin kuin raipalla, ja sitten ikäänkuin hyökkää itse oman koirasi päälle." Kerrassaan katkera ohje ja ikäväkseni täytyy todeta, että noita ohjeita tämä "expertti" taitaa vieläkin jaella. Älkää missään tapauksessa menkö edes kokeilemaan. Tutustuessani Jan Fennellin Amichien Bonding -metodiin, minulle valkeni, että Roosa pyrkii suojelemaan meitä. Kaikki se tempoilu hihnassa oli sitä, että Roosa yritti kynsin ja välillä hampainkin pitää meistä huolta. Kyse ei ollutkaan tottelemattomuudesta vaan suunnattomasta stressistä! Asuimme kaupungissa ja ihmisiä koirineen tuli jatkuvasti vastaan. Roosa myös luki minun epävarmuuttani ja suojeli loppujen lopuksi minua myös ihan vain ihmisiltäkin ilman koiria. Että jos nyt sitten ajattelee tuota saamani ohjetta niin käytännössä olisin ollut yksi uhka lisää Roosalle, jos olisin raippaisut sitä remmillä ja hyökännyt kohti. Turha olisi ollut ihmetellä, jos Roosa olisi ensin hoidellut vastaantulevan uhan ja sitten vielä siinä sekamelskassa napsaissut minua.

Jos laumanjohtajuus on koiralla niin koira on kuin pienen lapsen äiti tai isä, joka tekee kaikkensa taatakseen lastensa turvallisuuden. Äidit ja isät juoksisivat vaikka yli tulisten kivien, jos lapsi olisi vaarassa tipahtaa kallion kielekkeeltä. Koirat elävät meidän ihmisten menossa mukana ja niiden näkökulmasta vaaroja on kaikkialla. Koiran persoonallisuudesta ja aikaisemmista kokemuksista riippuen jo kohti lentävä muovipussikin voi olla uhka. Siis aivan mikä tahansa. Voimme vain kuvitella sitä stressin määrä mitä koiralla on sen pyrkiessään hoitaa laumanjohtajan tehtävää maailmassa, joka on koiran näkökulmasta usein hyvin turvaton.

Jotta koiramme voisivat elää stressitöntä elämää, meidän tulee osoittaa koiralle, että sen ei tarvitse huolehtia meistä vaan me huolehdimme siitä. Kovin monesti kuulee, että koiraa kannattaa siedättää tottumaan asioihin, joita se pelkää. Itse olisin siedättämisen kanssa hyvin varovainen, sillä saatamme vahingossa vain vahvistaa koiran pelkoa entisestään. Annankin vinkiksi, että koiraa ei kannata viedä kohti sellaisia asioita mitä se pelkää vaan kääntyä pois. Näin me koiranomistajina osoitamme koirillemme, että emme vie niitä sellaisiin tilanteisiin mitä koira ei pysty käsittelemään ja mitkä tuottavat sille suunnatonta pelkoa. Usein itsekin jännitämme noita samoja tilanteita, joten kääntyminen poispäin on tapa katkaista huono kehä. Vapauta myös itsesi ja koirasi lenkille lähtemisen pakosta ja ajattele, että lenkille saa mennä, jos se tuntuu hyvältä. Koiran kanssa voi tehdä paljon muutakin kuin kiertää katuja kävellen. Sehän on oikeastaan vain tapa.

From Desperation to inspiration - By The Dog Listener Mervi Kärki

Tällä viikolla minulla on kunnia saada blogivieraakseni Ruotsin ensimmäinen koirakuuntelija Mervi Kärki. Hän kertoo tiestään koirakuuntelijaksi, jossa hänen haastavalla, mutta niin rakkaalla koirallaan Kenzolla on ollut merkittävä rooli. Lue Mervin tarina ja saat takuulla uutta uskoa, jos nyt painit koirapulmien kanssa!

Mami, I am afraid of you when you are training Kenzo...My daughter who was 9 years old says this to me in a very anxious way.  I stopped what I did for a second and then my desperation kick in again. The year is 2004 and my new dog that I had re homed for a couple of month ago was totally crazy. He didn't want to listen to me; he was totally blocked and was jumping and pulling in the lead. He was panting and yelling and his eyes were wide open and staring to everything and nothing. We were in the middle of the forest and my whole body was so angry at this dog that I could not recognize myself. I am not a person that wants to have conflicts but I had it with my dog everyday…

I did receive so many tips from people around me and I tried desperately to listen to them and do what they sad. I thought that everybody knows more than me about dogs and I was a very insecure dog owner. I did go to dog training courses and I had read every book that is on the market (I thought) however my bookshelf was very full of books about how to succeed with a dog. I read books that were especially about the breed Border collie because people had told me that when you have a border collie you need to do that and that etc… it was so much about the breed so I didn't see that it was a dog in the first place. 

I did read everywhere that a dog needs to be train and that the dogs need a lot of brain exercise. We did train Kenzo every day and as soon as it was possible I let him work with his brain. We were so afraid of letting him relax because we had got the information that  then he will be a problem dog – but he was already “so called” problem dog so what do we need to do now. Yes of course, we have not train him enough, we need to train him more and let him have more brain exercise.

I thought that if he is tired he will not run away, he will not attack our guest that is visiting us. He will not pull in the lead; he will not have separation anxiety when I leave him. He will not follow me everywhere at home etc. IF he just is train enough he will be satisfied and be a great dog.  But he still did all this but a little more stressed because his was so tired. Non stop in duty!

I felt like a very worthless dog owner… what do I do wrong?

What we didn't understand was that we gave him everyday  wrong signals. We had told him (from his way of see it.) that he was the one to take care of his pack and our lovely dog was very confused and stressed. 

He had got the job as a leader in our pack and he tried desperately to do what he knows in his dog mind was necessary. We felt desperate but I understand now that he was more desperate than us. And when he did what he thought was right he got negative response from us. He was in a very difficult situation.

He came to us as an 11 month young dog and we wanted to give him the best life and did it in a human way. From day 1 we mixed human love with human anger. He was already stressed when he came to us and this young dog could not understand why he has a new pack and probably also wondering where the old pack is… why he is not with them?

Poor little Kenzo, who lived in a world that is created by us human,  how can we expect that he would understand how to do things when we didn't use a language that he understand.

Luckily I got a book in my hands… Jan Fennell's book The Dog Listener. I read it and started to understand that this book has something important to tell me.  The most important thing was that I started so see my dog from his perspective. And I could see that Kenzo who use to be a very nervous dog started to relax when I gave him right signals.   It is not that he changes over a night – it was a process and for every day I could see that life went better and better with him. Some days there was one or two steps back – and there was always a reason and that is also a part of life. We as humans don’t have perfect day’s everyday – that is the same with your dog. The important thing is that you understand your dog – and continue to give the right signals.

It is not what the dog does – it is what YOU do when your dog do it that matters.

I was desperate with my dog and now I am so inspired – I am very grateful that I read the book The dog listener that have give me so much harmony in my dog ownership and that I also today can give other dog owners the same thing, knowledge of the dogs language.

Today 2012 it is many years ago that I had conflicts with my Kenzo…we just have great days together and he is a very valuable pack member in my pack.  My love for this dog is so deep and I have hard to think that he will not be with me whole my life, I do know that our dogs have shorter life’s than we and I will give him the best life every day as long as he is with  me. . There was a time when I almost hated him, I did not want to have him, he was to difficult for me. That was many years ago – and my daughter says:  Mami, I am afraid of YOU when you are training Kenzo … Today she say: - What would life be without our lovely Kenzo!

I did go from desperation to inspiration with Jan Fennell's method Amichien Bonding.  I was not worthless, I did just not know how to do…

A lot of inspiration to you all dog owners out there…

Mervi

Highly recommended dog Listener by Jan Fennell

Mervi with her pack

Why do I have dogs? By Tony Knight

Jan Fennellin poika, koirakuuntelija Tony Knight lupautui toimimaan blogissani vierailijakirjoittajana. Hän kertoo miksi hänellä on koiria ja miksi hän rakastaa olla koirakuuntelija. 

I guess it was always inevitable that I would be a dog owner as an adult. For as long as I can remember,

dogs have always been an important part of the family. My mum Jan Fennell used to breed and show English Springers (she occasionally ventured into the world of other breeds like German Shepherds, Beagles and Pointers) but the spaniels were always the favourite. 

My first dog as a child was Sandy, a gorgeous dark orange and white Cocker Spaniel. She was that little bit smaller than all the other cockers, so right up until she passed away in her teens she was always mistaken for a puppy. She used to sleep on (or mostly under) my bed at night. She was very timid and would even squeal while going to the toilet. I used to think she was a weakling until one time she accidentally ripped one of her claws out. Blood was everywhere and she didn’t flinch. I don’t think I would have done the same…

I currently have two Springers of completely different personalities. In fact, their birthdays accurately have a lot to say about them. Kez was born on Valentine’s Day, and nobody loves a cuddle like him. He loves nothing more than being adored, and will snort like a cat purrs when he gets a fuss. Pru, his daughter, was born on Hallowe’en. That’s all I am saying…I love them both to pieces and together we have had many adventures together. They both have Pet Passports as I live in France, and due to my work as a tutor of Amichien Bonding sometimes they have been as well travelled as me. 

What I love about being a Dog Listener is being to tell people that my own dogs ask me questions all the time, but I am able to give them the right answers when they do. It also means that they can trust me with the decisions in the big, wide world. Thanks to their passports, that is sometimes very big and very wide…

The Dog Listener Tony Knight

Tony & his dogs

Ps. Suunnittelemme Tony Knightin ja kollegani koirakuuntelija Mari Koskisen kanssa Tonyn luentoa järjestettäväksi Helsingissä keväällä 2013!

Koira on koira

Pohjalainen tulkitsi jutussaan "Koira on peto" 8.11., että Jan Fennellin metodin mukaan tulee näyttää koiralle kuka on herra tai hidalgo. Tämä EI pidä paikkaansa. Sen sijaan jutussa mainittu lempeys ja koiran todellisen luonteen ymmärtäminen pitää paikkansa. Amichien Bonding –metodissa johtajuus tarkoittaa, että omistaja laumanjohtajana antaa johdonmukaisesti koiralle sellaisia signaaleja, joita koira ymmärtää ja koiralle tulee selväksi, että omistaja tekee päätökset. Metodia voisi kuvata lapsillekin tutulla kapteeni käskee -leikillä. Koiralle annetaan esimerkiksi huomiota vain silloin kun omistaja niin haluaa ja kutsuu koiran luokseen. Lenkillekin lähdetään omistajan tahdosta ja omistajan valitsemaan suuntaan, ei sinne minne koira vetää.

Amichien Bonding -metodissa käytetään siis koiran ymmärtämiä signaaleja voiman sijaan. Herra Hidalgojakin valitettavasti löytyy, jotka iskevät pehmeää koiraa melalla ja voimakastahtoista veneellä niin sanotusti kouluttaessaan koiria. Jos lietsoo väkivaltaa, saa väkivaltaa takaisin. Amichien Bonding -metodissa ei käytetä vahvoja muskeleita vaan vahvaa päätä. Koiralle näytetään päättäväisesti ja johdonmukaisesti jokainen päivä, että sen ei tarvitse pitää huolta perheestään. Meidän ihmisten on tarkoitus pitää huolta koiristamme.

 

 

Koira on peto, jota pitää kunnioittaa

Mikko Kallionpää

Pohjalainen maanantai 08.11.2010 

Koirakuuntelija Tony Knight luennoi lauantaina ensimmäistä kertaa Suomessa. Kuva: Minna Hirvelä

VAASA

Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia koiran puremista ihmisistä tulee haukatuksi omaa tyhmyyttään.

Näin väittää englantilainen koirakuuntelija Tony Knight, joka vieraili pyhäinpäivänä Vaasassa luennoimassa paikallisille koiranomistajille.

-Kaikki tajuavat olla pistämättä kättään piraija-kaloja kuhisevaan kulhoon, mutta koiran luontoa ihmiset eivät ymmärrä. Koiralla on pedon vaistot, sillä kaikki koirat periytyvät sudesta.

Koirakuuntelijat ovat erikoistuneet koirien käytöshäiriöiden hoitamiseen.

Vuodesta 1999 alalla ollut Knight käyttää äitinsä Jan Fennellin kehittämää Amichien Bonding -metodia, jossa pyritään lempein keinoin kitkemään pois koiran huonot tavat, kuten puremisen, huonekalujen järsimisen ja polkupyöräilijöiden jahtaamisen.

Olennainen osa metodia on saada koira ymmärtämään, kuka on talon herra ja hidalgo.

-Koira on laumaeläin, ja se on saanut vaistonsa sudelta. Kun sinulla on tällainen eläin kotonasi, sinun on syytä kunnioittaa sitä, sanoo Knight.

Laumalla on oltava johtaja. Jos ihminen ei tee koiralle tarpeeksi selväksi, että johtaja on hän, koira alkaa ajatella laumansa parasta ja aikoo itse ryhtyä sen johtajaksi.

-Kyse on luottamuksesta. Lauman muut jäsenet luottavat johtajaan niin paljon, että antavat tälle vastuun muiden elämästä.

Koiran pitää saada koko ajan tuntea, että sen lauman johtaja on ihminen.

-Jotkut asiantuntijat sanovat, että kun leikkii koiran kanssa köydenvetoa vaikkapa lelulla, on hyvä antaa koiran välillä voittaa. Ei näin! Sitä peliä ihminen ei saa hävitä.

Yksi koiranomistajan pahimmista virheistä on Knightin mukaan eläimen kohteleminen ihmisen kaltaisena.

-Kaikki tuntevat jonkun, joka sanoo, että hänen koiransa ymmärtää jokaisen sanan. Se ei tietenkään ole totta, mutta me luulemme näkevämme koirassa ihmismäisiä piirteitä.

-Tämä on aivan perusasia: ihminen ajattelee kuin koira, mutta koira ei ajattele kuin ihminen. Koiran on saatava olla koira, sitä ei pidä inhimillistää.