Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira ja vauva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koira ja vauva. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. elokuuta 2013

Koira ja lapsi voivat olla ylimpiä ystäviä osa 2

Kirjoittelin lapsista ja koirista jo aikaisemmin (kirjoitus Koira ja lapsi voivat olla ylimpiä ystäviä, mutta aihe on niin kovin tärkeä, joten jatkan aiheesta kirjoittamista. Vastaani tuli erittäin hyvä Family Paws -organisaation infograafi (klikkaa suuremmaksi), jossa ohjeistetaan miten lasten ja koirien kanssa tulisi toimia. Allekirjoitan koko graafin.

Lähde: http://familypaws.com/fpaw/wp-content/uploads/2011/10/FPPE-Dog-Toddler-Sheet-lg.pdf
Taisin joskus mainita, että olisin aikoinaan halunnut päästä koiraportista eroon. Portti ei ole kovinkaan sisustuksellinen, mutta äärettömän hyvä kapine turvaamaan sekä lapsen että myös koiran turvallisuuden. Meillä on edelleen portti jakamassa taloa ja tulee olemaan varmasti vielä vuosia eteenpäin.

Koirat ovat toisella puolella taloa silloin, kun tyttömme leikkii leikkejään. Koirat saavat nukkua rauhassa ja lapsi saa juosta ja riekkua rauhassa. Kun meillä on koirat ja lapsi samassa tilassa, olemme itse äärellä turvaamassa tilanteen. Tyttömme nauttii suunnattomasti koirista ja esittelee Eemolle (Elmo on saanut jo lukusia lempinimiä) Kotivinkistä Whiskasin valkoista kissaa, hienoa reppuaan tai mitä milloinkin ja Eemo seuraa tyynenä mitä sille esitellään :)! Maailman ihanimpia hetkiä! Roosan kanssa puolestaan on ollut hauskoja hetkiä muun muassa mansikkamaalla. Koskaan emme anna tyttömme jäädä yksin koirien kanssa. Olemme aina itse läsnä.

Tyttöjen kesken mansikkamaalla.

Opetamme myös tytöllemme kuinka hänen tulee kutsua koiria luokseen. Koin hauskan hetken, kun tyttömme huikkasi Elmolle "Eemo tule, mennään. Hyyvää!" Lapset oppivat esimerkistä, joten sitä lapset perässä mitä me aikuiset edellä. 

Jos olemme itse pois kotoa ja tytöllemme on kotona lastenvahti, laitamme koirat ulos häkkiin. Tunnemme itse koiramme ja tiedämme miten niiden kanssa toimia. Lastenvahdit saavat keskittyä tytön kanssa olemiseen ja koirat voivat olla rauhallisin mielin ulkona sen ajan mitä olemme poissa. Tämä onnistuu meillä hyvin, kun asumme niin rauhallisella seudulla, että koirille ei ole juuri kuin linnut ärsykkeenä lentelemässä. Muussa tapauksessa pitäisimme niitä sisällä koiraportin takana.

Turvallisia ja iloisia hetkiä koirien & lasten kanssa :)!




sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Koira & lapsi voivat olla ylimpiä ystäviä


"Vaikka olisi kuinka känkkäränkkäolo ja väsyttäisi, koiraa pitää käsitellä nätisti."

Näin sanon pienelle 1,5v. tytöllemme, kun tyttö iltaväsymyksissään saattaa läpsytellä käsillään koiraa. Ohje muuten pätee aikuisiinkiin! Omaa väsymystä ja ärtymystä ei sovi siirtää koiraan. Kohtele koiraa siis siten, kun toivoisit itseäsikin kohdeltavan - ja opeta sama lapselle pienestä pitäen.

Meillä oli aluksi kovin haastavaa sovittaa lasta ja kahta koiraamme yhteen. Elmo olisi vaikka nukkunut vauvan sitterin kyljessä, mutta Roosa kavahti vauvan jokaista liikettä ja ääntä. Tästä kirjoitin ajatuksia myös Lauman koossa pitäminen -otsikon alla.

Olemme päässeet siihen pisteeseen, että koirat ovat edelleen pääasiassa portin takana, jotta tyttö saa juoksennella ja leikkiä vapaasti. Tyttö saattaa kuitenkin roikkua ja koluutella porttia ilman, että Roosa reagoisi mitenkään. Pystymme myös tehdä esimerkiksi yhteisiä ulkoilureissuja pellolle. Voitte vain kuvitella miten suuri murheenmöhkäle on tipahtanut sydämeltäni. Ja kun minä olen rauhoittunut, ovat koirat rauhoittuneet. Niin se vain menee, että oma olotila vaikuttaa myös koiriin. Kun ensimmäisen kerran kuulin tuosta ajatuksesta, miltei suutuin, että miten niin minä aiheutan koirilleni stressiä! Ei pidä paikkansa, ajattelin. Mutta kyllä se vain pitää paikkansa. Kokemuksesta tiedän. Nyt olen paljon paremmassa kunnossa fyysisestikin ja siten koirille uskottava laumanjohtaja.

Nyt kun tilanne on meillä rauhoittunut ja lapsi alkaa enemmän ja enemmän kiinnittää huomiota koiriin, niin haluan opettaa hänelle, että koirat ovat eläviä olentoja, joita tulee kunnoittaa. "Koila, koila, koilaa" on muuten ensimmäinen höpötys aamusella pinnasängystä. Olisiko äidin rakkaus koiriin tarttunut myös tyttäreen ;)...

Tässä ohjeita*, joiden avulla vanhemmat voivat opettaa lapselleen miten koiraa tulee kohdella. Ja edelleen - ohjeet pätevät myös itse aikuisiinkiin.
  • Käsittele koiraa niin kuin haluaisit itseäsikin käsiteltävän. Älä vedä koiraa hännästä tai revi korvista. Älä koskaan huuda koiralle. Koira kyllä muistaa miten olet käsitellyt sitä.
  • Vaikka koira näyttäisi lempeältä, älä lähesty koiraa. Kutsu koiraa luoksesi ja se tulee, jos haluaa.
  • Vältä kaikkea mikä saattaa tuntua koirasta uhkaavalta. 
  • Älä tuijota koiraa silmiin. Koira saattaa kokea sen uhkaavana.
  • Älä mene koiran hännän päälle tai vedä sitä. Koira käyttää sitä ilmaistaakseen tunteitaan.
  • Älä häiritse koiran ruokailuhetkeä. Älä koskaan yritä ottaa ruokaa koiralta pois! Koira puolustaa ruokaansa vaistojensa varassa.
  • Leikkiessäsi koiran kanssa, älä silitä koiraa läheltä sen hampaita. Koira tykkää pitää hampaillaan kiinni ja kohteena saattavat olla sormesi. Sinulla on kaksi kättä ja koiralla vain hampaat, joilla voi pitää kiinni. Koira saattaa vain yrittää pitää kiinni hampaillaan. Pysyttele rauhallisena.
  • Älä koskaan yritä mennä erottamaan tappelevia koiria. Hae aikuiset apuun!
  • Älä koskaan ryhdy juupas-eipäs-kamppailuun koiran kanssa, jos sillä on jotakin mitä haluat. Koiran jahtaaminenkaan ei auta. Kävele mieluummin pois tai tarjoa vaihtokauppana, jotakin herkkua tilalle.
  • Älä koskaan lähesty nukkuvaa koiraa tai herätä koiraa säikäyttäen, sillä koira saattaa reagoida vaistonvaraisesti puraisten.
  • Yksikään koira ei ole samanlainen. Tutustu koirien luonteenpiirteisiin, kuten tutustut muihin ihmisiin. Kohtele koiria ystävällisesti ja saavuta heidän luottamus.

Koirakaan ei saa työntää lasta kumoon tai muutenkaan tunkeilla lapsen lähelle ilman, että sitä on pyydetty vierelle. Koira ei saa napsaista ruokaa lapsen kädestä. Ruuan kanssa on muutenkin hyvä olla varovainen, sillä lapsi saattaa kokeilunhaluissaan tarjota ruokaansa koiralle ja koira voi kahmaista ruuan lapselta varomattomasti. Missään ei ole sanottu, etteikö koira ja lapsi voisi olla ylimpiä ystäviä. Sekä koiralle, että lapselle on vain opetettava miten kohdella toisiaan. 

Japanilainen Tasuku-poika ja hänen rakas ystävänsä ranskanbulldoggi tekevät kaiken yhdessä. Jos haluat katsoa heistä lisää kuvia, löydät ne Buzzfeedin sivuilta.





*Ohjeet alkuperäisinä englanniksi kollegani Dog listener Susan Matchamin sivuilla, jossa myös Jan Fennellin artikkeli miten toimia koiraperheessä vauvan tullessa taloon.







torstai 18. lokakuuta 2012

Lauman koossa pitäminen

"Annetaan hyvään kotiin 2-vuotias uhmaikäinen lapsi pitovaikeuksien vuoksi. Kiire."

Facebookissa pyöri jokin aika sitten teksti, jossa verrattiin 2-vuotiasta lasta nuoreen koiraan. Tekstissä kärjistetysti esitettiin, että mitä jos laittaisit pienen lapsen pois sen ollessa hankala samalla tavalla kuin moni luopuu koirasta. Tällä haettiin sitä, että kovin moni luopuu koirasta heppoisin perustein. Se on ihan totta, että harmillisen moni luopuu koirastaan. Palstat ovat täynnä ilmoituksia, joissa haetaan uutta kotia teini-ikäiselle ja useimmiten vielä isokokoiselle koiralle. Asiaa on kuitenkin hyvä tarkastella lähemmin ennen kuin tuomitsee koirasta luopuvan perheen.

Meidän perheessä on viimeisen vuoden ajan tehty lujasti töitä, että laumamme pysyy koossa. Vanhin koiramme Roosa ei sulattanut heti sitä, että laumaamme tuli uusi jäsen, pieni esikoistyttömme. Tullessani laitokselta pieni nyytti sylissä, Roosa hypähti haukkuen minua kohti ikään kuin käskien viedä vauva sinne mistä se oli tullutkin. Minä puolestaan olin hormonihuuruissa ja leijonaemon lailla aloin suojella lastani. Roosa ei käyttäytynyt agressiivisesti, mutta se oli hyvin varauksellinen vauvaa kohtaan. Meni kuukausia ennen kuin olimme edes samassa tilassa vauvan ja Roosan kanssa. Voitte vain kuvitella kuinka paljon vuodatin kyyneleitä, koska pelkäsin, että menetän Roosan.

Vaikka itse tiedän koirista paljon niin tarvitsin ulkopuolista apua, koska olin niin väsynyt ja sokea koko tilanteelle. Luonamme kävi Ruotsista koirakuuntelija Mervi Kärki aukaisemassa silmäni. Roosa oli koko ajan lukenut minusta, että en ole täysissä voimissani ja se oli ottanut ohjat käsiinsä. Tarvittiin siis minun päätös, että laumamme tulee pysymään koossa. Aina kun olin koirien ja vauvan kanssa samassa tilassa, ryhdistäydyin yövalvomisten tuottamasta univelasta huolimatta ja osoitin koirille lempeästi, mutta itsevarmasti olevani edelleen laumanjohtaja. Jos Roosa haukkui vauvaa kohti niin ohjasin sen aina portin taakse ilman puheita. Näin osoitin Roosalle, että se joutuu heti laumasta ulos, jos käyttäytyy sopimattomasti. Askel askeleelta lähdin rakentamaan luottamusta Roosaan vauvan suhteen.

Nyt kun olen itse rauhoittunut niin Roosakin on huomattavasti rauhallisempi vauvan seurassa. Alkuaikoina Roosa luki minun jokaista elettä ja jos ryntäsin suojelemaan vauvaani niin Roosa katsoi tilanteessa olevan jotakin uhkaavaa. Kun pelissä on oma rakas pieni vauva ja omat rakkaat koirat niin on todella vaikeaa välttyä tunnekuohuilta. Samalla tavalla kuin ihmissuhteet elävät niin elävät myös suhteemme koiriin. Jos joskus olen tuominnut koirastaan luopuvan perheen, niin en tule tuomitsemaan jatkossa. Tiedän nyt miten vaikeaa voi olla sovittaa yhteen perheen koirat ja pieni vauva. Joskus voi olla yksinkertaisesti kaikkien kannalta parasta, että koira sijoitetaan uudelleen. Tärkeintä on, että sekä ihmisten että koirien hyvinvoinnista huolehditaan ja koiran uudelleen sijoittaminen tehdään harkitusti. Olen itse onnellisessa asemassa, kun olen saanut omien tietojeni lisäksi vielä tukea ja kannustusta lauman koossa pitämiseen.


Minä & muruni

Ps. Älkää uskoko kauhutarinoita siitä miten koira on purrut pientä lasta. Se saa vain aikaan huonon kehän ja negatiivisen latauksen koiria kohtaan. Koira ei ole yhtä kuin uhka lapselle. Jos ongelmia syntyy niin apua voi kysyä myös minulta.