keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Koira jouluhälinän keskellä

Jouluaatto lähestyy ja se tarkoittaa monella vierailukierrosta pyhien aikana. Blogini seuraaja kysyi minulta, että miten olisi parasta toimia koiran kanssa näiden vierailujen suhteen. Kiitos kysyjälle ajankohtaisesta kysymyksestä ja mielenkiinnosta blogiani kohtaan. Aina yhtä ilahduttavaa!

Off the Leash -sarjakuvan tekijä Rupert Fawcett on tällä jouluaiheisella sarjakuvallaan osunut naulankantaan. Koiralla ei ole mitään käsitystä siitä miksi me hääräämme iltamyöhälle tavallisesta poiketen. Jouluhössötys saattaa jopa aiheuttaa stressiä koiralle.

Off the Leash cartoon by Rupert Fawcett
www.facebook.com/OffTheLeashDailyDogCartoons
Muistatte varmasti miten olen blogikirjoituksissani maininnut, että mikä tahansa muutos voi saada koiran käytöksen muuttumaan. Joulun arkirutiinien muuttuminen juhlatunnelmiin on koiralle muutos myös. Jos koira vaikuttaa levottomalta niin kaikkein parasta on antaa koiran levätä omissa oloissaan tai rauhoittaa koiran ympäristö kaikelta hulinalta. Koiralle voi olla jopa parempi, että sitä ei ota ollenkaan mukaan joulunviettoon, sillä joillekin koirille ihmispaljous on liikaa. Koira ei ajattele, että se on jätetty kaiken mukavan ulkopuolelle, jos kylään lähdetään ilman sitä tai jos se laitetaan kotona hetkeksi toiseen huoneeseen.

Jos koiran haluaa ottaa mukaan kyläilyreissulle tai pitää kotona seurustelussa mukana niin kanssajuhlijoita on hyvä pyytää antamaan koiralle mahdollisuus vetäytyä omiin oloihin. Koiran kanssa voi seurustella, jos koira niin haluaa. Myös oman väen on aina syytä pyytää koira luokse ja jos koira tulee kerrasta tai kahdesta luoksepyynnöstä niin koiraa voi rapsutella mielin määrin. Kun koiran henkilökohtaista tilaa kunnioitetaan ja sitä ei sännättä suinpäin taputtelemaan, voi koira kokea olonsa turvalliseksi hälinästä huolimatta. Koiran henkilökohtaisesta tilasta lisää kirjoituksessa Keltainen koira anna tilaa!

Annan myös vinkiksi, että kyläilypaikkaa lähestyessä koiran kanssa voi käveleskellä pihamaalla edestakaisin, kunnes koira rauhoittuu ja sitten vasta mennä sisälle taloon. Tämä osoittaa koiralle, että kylässäkin sinä omistajana pidät siitä huolen. Kymmenen käännöstä pihalla on yhtä kuin sinun kymmenen lempeää päätöksenteon osoitusta koiralle, että sinä viet eikä koira. Koiraa voi pitää sisällä edelleen hihnassa, jos se on kovin levoton. Tästä merkkejä ovat muun muassa läähättäminen ja säntäily sinne tänne tai hyppiminen. Koira siis hihnassa vierelle ja oma mielentila rauhalliseksi, niin koirakin rauhoittuu.


Näiden ajatusten myötä stressitöntä joulun aikaa niin karvakuonoille kuin omistajillekin :)!




Jouluiloa!

"Tänä jouluna ei yhdenkään kissan tai koiran tarvitse olla nälissään. Siitä pitää huolen MUSCH, joka lahjoittaa kissan- ja koiranruokaa seitsemälle suomalaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle, jotka asettavat etusijalle kissojemme ja koiriemme parhaan."

Näin todetaan koirien ja kissojen raakaruokia valmistavan Muschin joulukampanjassa. Haluan ilman muuta olla kampanjassa mukana, joten blogistani löytyy nyt myös Muschin Jouluiloa! -banneri.

Kiitos Musch hienosta kampanjasta ja hyvää joulua näille kaikille seitsemälle taholle (Tassutarha, Dog Force One, Vaasan Kissatalo, Koiratarha Kulkuri, Rekku Rescue, SEY, KSEY), jotka pitävät eläimistä huolta.


Olen mukana jakamassa MUSCH Jouluiloa!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Kärsivällisyys palkitaan

Päätin kokeilla leipoa sokeritonta mustikkabanaanipiirakkaa. Lady of Vintagen blogista löytämäni ohje vaikutti herkulliselta ja juuri sopivalta tähän minun heränneeseen terveysintoiluun. Jos kerran syötän koirilleni luonnonmukaista ruokaa, niin sama pitäisi päteä myös itseänikin. Leipaisin mustikkapiirakan mielestäni täysin ohjeiden mukaisesti muuttaen mittayksiköt itselle tutuiksi desilitroiksi. Lopputulos muistutti kuitenkin enemmän palanutta pannukakkua kuin herkullista piirakkaa...


Silloin kun meillä on ollut haasteet ylimmillään koirien kanssa, niin tuo tämänpäiväinen piirakketekeleeni on hyvä kuvaamaan tuntemuksia. Mitä tästä oikein tulee? Vielä puolivuotta sitten Elmo herätti meidät keskellä yötä ulvonnallaan juuri kun olin saanut vauvamme nukkumaan. Ulvonta alkoi myös aamulla viimeistään klo 6. Voin kertoa, että oli hermoissa pitelemistä. Kuten kerroin aikaisemmassa kirjoituksessani, Lauman koossa pitäminen, luonamme kävi Koirakuuntelija Mervi Kärki Ruotsista neuvomassa, sillä hän näki ulkopuolisena monia asioita, joille omat silmämme olivat sokeita. Hän neuvoi, että on parempi olla reagoimatta Elmon yöllisiin ulvomisiin. Tiesin tuon itsekin, sillä muuten olisimme vain vahvistaneet Elmon epätoivottua käytöstä. Oli kuitenkin parempi, että joku muu valoi meihin uskoa siitä, että tilanne todella tulee rahoittumaan, kun vain jaksamme olla kärsivällisiä. 

Elmon ulvonta johtui siitä, että emme voineet pitää koiriamme koko ajan kanssamme, koska Roosa oli epävarma vauvaamme kohtaan ja halusimme pitää koirat tasa-arvoisina. Koirat olivat siis toisella puolella taloa ja me toisella puolella. Mietin monesti, että kumpi tässä on lääkärin tarpeessa. Elmo vai minä?  Elmon toinen korvahan on kuuro, joten se ulvoa huuti niin, että itsekin kuuli ja keittiössä purkit resonoi...Loppujen lopuksi ulvonnan osasyyksi vahvistui Elmon ruuansulatusongelmat ja korvatulehdus. Kaiken tämän kanssa oli pärjättävä rauhallisuudella. 

Kärsivällisyytemme on kuitenkin palkittu, sillä nykyään nukumme täydet yöunet ilman, että Elmo herättäisi meitä. Emme vahvistaneet Elmon käytöstä karjumalla sille "turpa tukkoon" ja nousimme aina vasta sitten ylös, kun se oli jo hiljaa. Kun tilanne oli pahimmillaan niin pystyimme juuri ja juuri laskemaan kymmeneen hetkinä jolloin Elmo oli hiljaa. Se ei kuitenkaan saanut meistä kerrassaan mitään irti tuolla käytöksellään. Tilannetta rauhoitti ilman muuta myös se, että tarkensimme Elmon ruokavaliota, korvatulehdus hoidettiin ja se sai B12-vitamiinipistoksia, joka on osana niin ihmisen kuin koiran hermoston toimintaa. Tästä myös kirjoituksessa Koira ja kipu.

Tiedän siis omasta kokemuksesta, että koiran kanssa toimiminen todella vaatii kärsivällisyyttä. Toivon, että tämä kirjoitus antaa voimia kaikille teille, jotka nyt koette takkuavanne koirienne kanssa. Jos koko ajan miettii, että tuleeko tästä yhtään mitään niin silloin saattaa jäädä huomaamatta pienet edistysaskeleet. Kun maltat itse rauhoittua niin voit huomata miten itseasiassa ette koko ajan jumitakaan samassa pisteessä. Meillä ensimmäiset edistysaskeleet Elmon ulvonnan suhteen olivat ihan vain ne, että Elmo jätti väliin meidän herättämisen keskellä yötä ja aamulliset ulvonnat eivät olleet enää niin hysteerisiä. Kun itse aloin rauhoittumaan niin aloin myös huomaaman erisävyjä ulvonnassa. Jos Elmolle tulisi nyt korvatulehdus tai ummetusta niin tietäisin jo paremmin erotella, että ulvooko Elmo kivusta vai toimiiko se herätyskellona meille esittäen tahtonsa, että on aika nousta ylös. Koirat opettavat koko ajan uutta. Aina se ei ole helppoa, mutta kärsivällisyys palkitaan aivan taatusti.


PS. Jos joku muuten tietää hyviä leivontaohjeita, joissa ei käytetä sokeria tai sokeria on vähän niin otan mielelläni ohjeet neuvojen kera vastaan. Pientä takapakkia tuli piirakan kanssa, mutta vielä jatkan kokeiluja :)!







lauantai 8. joulukuuta 2012

The Dog Listener Jan Fennell - luento 4.5.2013 Helsingissä


Minulla on ilo & kunnia ilmoittaa hienoja uutisia! Koirakuuntelun ensiaskeleet otettiin Suomessa syksyllä 2010, kun Jan Fennellin poika Tony Knight oli luennoimassa Vaasassa. Nyt koirakuuntelussa otetaan askeleita eteenpäin, sillä meillä on kunnia saada vieraaksi itse koirakuuntelun äiti The Dog Listener Jan Fennell! Hän luennoi Helsingissä 4.5.2013 klo 14-18 Ravintola Pääpostissa (Mannerheiminaukio 1). Luentokieli on englanti.

Päivitys 14.12. - Liput ovat tulleet tänään myyntiin Lippupisteen (suora linkki tapahtuman sivulle).



Jos koet, että olet jo tehnyt kaikkesi koirasi kanssa, mutta vieläkin ongelmat jatkuvat  tai jos haluat ylipäätään ymmärtää koiria paremmin niin suosittelen lämpimästi osallistumaan tälle Jan Fennellin luennolle. Luento soveltuu erinomaisesti myös niille, jotka kohtaavat koiria työssään. Hänen koiria kunnoittava metodinsa soveltuu kaikille koirille ja kuka tahansa voi oppia sen avulla miten toimia yhteisymmärryksessä koiran kanssa. Takaan, että jokainen tälle neljän tunnin luennolle osallistunut lähtee kotiin mukanaan uusia ajatuksia siitä miten kommunikoida koiran kanssa.

Suosittelen luennolle osallistujia lukemaan ennen luentoa Jan Fennellin maailmanlaajuiseksi bestselleriksi yltäneen kirjan Kuuntelen koiraani. Jan Fennelille voi myös esittää kysmyksiä, joten kirjan lukeminen avittaa miettimään jo ennakoon mitä häneltä olisi mukava saada tietää lisää.

Liput The Dog Listener Jan Fennellin luennoille on oiva joululahja ihan vaikka vain itselle!


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulupöytä on katettu

Joulu on herkuttelujen aikaa. Televisio pursuaa ruokaohjelmia ja postilaatikoon tipahtelee ruokaohjeita kinkun paistosta torttujen leivontaan. Kaupassa hyllyt notkuu konvehtirasioita ja niiden ohi on kiusallisen vaikea kulkea. Konvehtirasiasta tuleekin mieleeni ainakin suomalaisten keskuudessa vallitseva tapa. Kuka kehtaa ottaa viimeisen konvehdin? Silloinhan antaisi itsestään ahneen kuvan! Meillä liittyy ruokailuun monia muitakin tapoja, kuten kenellä on kunnia paistaa joulukinkku tai kuka onnekas sai joulupuuron mantelin. Koiralla on myös omat lainalaisuutensa ruokailuun liittyen.

Olimme ystäväni kanssa joulumarkkinoilla myymässä itse leipomiamme koirankeksejä. Samalla tuli juteltua monen koiranomistajan kanssa. Useat totesivat, että voivat kyllä ostaa testiksi yhden pussin keksejä koiralle, mutta eivät ole varmoja syökö koira niitä, kun koira on niin nirso muutenkin ruualle.

Jos koira lopettaa syömisen äkillisesti niin silloin tietenkin kannattaa varmistaa, ettei koira ole sairastunut. Muussa tapauksessa kyse on siitä, että koira pyrkii kommunikoimaan omistajille ruokailutavoillaan. Monen tarina nimittäin nirsoksi koetun koiran kohdalla yleensä jatkuu, että kyllähän koira sitten syö jos sen äärellä seisoo tai lappaa kulhoon lisää paistijauhelihaa. Kun ei yksi sortti kelpaa niin sitten tuodaan toista. Tarjoilua saattaa jatkua myös läpi päivän, sillä moni koiranomistaja jättää koiralle kulhon päiväksi lattialle varmistaakseen, että koira ei näänny nälkään.



Sanoisin, että nämä nirsoksi koetut koirat ovat paremminkin äärimmäisen fiksuja ja kouluttaneet hyvin omistajansa pitämään tarjoilusta huolen. Koiralle on ilman muuta tarjoiltava laadukasta ruokaa säännöllisesti, mutta jos koira ei syö siitä huolimatta, että täytät kulhon kuin joulupöydän niin suosittelen ottamaan stepin taaksepäin ja miettimään asiaa koiran näkökulmasta. Jos mietimme itse, että kuka kehtaa ottaa viimeisen konvehdin niin koiralle äärettömän suuri merkitys on sillä, että kuka syö ensin. Koiraa ei kuuluu houkutella syömään. Kyse ei ole koiran ruokahaluttomuudesta tai väärästä ruuasta vaan siitä että kuka vie ketä. Tarkkaile koiraasi ja voit huomata, että se viestittää sinulle myös ruuan äärellä.


Aiheesta myös Ruoka ei ole leikinasia! otsikon alla.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Nauttiiko koira lenkistä?

Kirjoitin Tottelematon remmiräyhääjä -otsikon alla siitä miten lenkillä rähjäävän koiran kanssa kannattaa katkaista huono kehä ja vapauttaa itsensä lenkille lähtemisen pakosta. Linkitin kirjoitustani Facebookissa ja kirjoitukseni herätti ihmettelyä, että miten niin lenkki on hyvä jättää väliin ja eikö se ole ongelman välttelemistä. Kaunis kiitos kaikille, jotka olette ajatuksella lukeneet blogiani. Se tuntuu mukavalta. Ymmärrän, jos kirjoitukseni herätti kysmyksiä ja avaan mielelläni lisää aihetta.

Koiran räyhääminen remmissä on yksi oire siitä, että laumanjohtajuus ei ole omistajalla ja koira pyrkii pitämään huolta omistajistaan. On syytä puuttua siis itse ongelmaan, ei vain oireeseen. Koiran näkökulmasta mikä tahansa voi olla vaara ja kohti lähestyvät muut ulkoilijat ovat monelle koiralle ongelma. Koira ei hakemalla hae konflikteja vaan mieluummin perääntyy, jos siihen on mahdollisuus. Koiramme ovat kuitenkin hihnassa, joten perääntymismahdollisuudet ovat huonot ja jos vaara lähenee ja lähenee niin koiralle ei jää muuta mahdollisuutta kuin taistella vastaan. Me laumanjohtajina voimme kuitenkin helpottaa koiran oloa ja kääntyä pois. Eihän susilauman alfaparikaan vie laumaansa tieten tahtoen kohti vaanivaa uhkaa. Alfapari tekee kaikkensa suojellakseen laumaansa. Miksi käyttää energiaa taisteluun, jos konfliktin voi välttää?  Meidän ihmisten näkökulmasta tämä voi kuulostaa ongelman välttelyltä, mutta jos haluamme lähentää suhdettamme koiriimme niin meidän tulee opetella ajattelemaan asioita koiran näkökulmasta.

Mieti aina lähtiessäsi viemään koiraa ulos, että voitko tuntea olosi varmaksi. Onko koira hallussasi ja sujuuko lenkit hyvillä mielin? Jos koira käy kierroksia jo astuessa kotiovesta ulos tai ei edes tule luoksesi, kun kutsut sitä ulos lähtiessä, niin silloin suosittelen vahvistamaan laumanjohtajuutta turvallisissa kotiympyröissä. Kuuntele koiraasi, että mitä se yrittää sanoa sinulle, kun seisot lenkkivaatteet yllä eteisessä. Koiran hyppinen voi vaikuttaa innostukselta, mutta itseasiassa se on monesti kiihtymystä siitä, että lähdetään ulkomaailmaan, joka on vaaroja täynnä. Lenkki ei ole silloin koiralle nautinto vaan stressaava hetki. Lenkille ei siis tarvitse lähteä vaan koiran kanssa on hyvä lähentää ensin suhdetta ja osoittaa koiralle muilla keinoin, että sen ei tarvitse huolehtia omistajista.

Liitän mukaan Youtube-videon, jossa Jan Fennellin inspiroima koirakouluttaja Nigel Reed näyttää esimerkkiä siitä mitä koiran kanssa voi tehdä kotona, jotta koiran ajatusmaailma saadaan muuttumaan niin, että sen ei tarvitse huolehtia omistajastaan. Video on viitteellinen ja jos haluat tarkempia ohjeita niin autan mielelläni.








perjantai 9. marraskuuta 2012

Tottelematon remmiräyhääjä?

Luulin aikaisemmin, että riittää jos koira osaa nätisti käskystä "istu, maahan, istu, maahan...", odottaa rauhassa ruokaansa ja kulkee meidän perästä ovista. Teimme kaiken tuon, mutta silti Roosa räyhäsi remmissä ja asiat meni vain mutkalle koko ajan enemmän ja enemmän. Ajattelin tuolloin, että räyhääminen on tottelemattomuutta ja että minä olen huono koiranomistaja, kun koirani käyttäytyy sillä tavalla. Ai, että minua hävetti Roosan riekkuminen. Tuntui kuin jokainen vastaantulija olisi tuominnut minut koirani kanssa pitkillä katseillaan. Kerroinkin aivan ensimmäisessä blogikirjoituksessani Rakas vaiva ja vastus miten epätoivo valtasi minut tuolloin ja olisin mielelläni muuttanut koirani kanssa syvälle metsään.

Yritin hakea apua. Sain neuvoksi eräältä niin sanotulta "expertiltä" hyvin koiraa kunnoittamattoman katalan neuvon: "Jos koira räyhää niin rykäise hihnasta koiraa niin, että varmasti tuntuu, vähän niin kuin raipalla, ja sitten ikäänkuin hyökkää itse oman koirasi päälle." Kerrassaan katkera ohje ja ikäväkseni täytyy todeta, että noita ohjeita tämä "expertti" taitaa vieläkin jaella. Älkää missään tapauksessa menkö edes kokeilemaan. Tutustuessani Jan Fennellin Amichien Bonding -metodiin, minulle valkeni, että Roosa pyrkii suojelemaan meitä. Kaikki se tempoilu hihnassa oli sitä, että Roosa yritti kynsin ja välillä hampainkin pitää meistä huolta. Kyse ei ollutkaan tottelemattomuudesta vaan suunnattomasta stressistä! Asuimme kaupungissa ja ihmisiä koirineen tuli jatkuvasti vastaan. Roosa myös luki minun epävarmuuttani ja suojeli loppujen lopuksi minua myös ihan vain ihmisiltäkin ilman koiria. Että jos nyt sitten ajattelee tuota saamani ohjetta niin käytännössä olisin ollut yksi uhka lisää Roosalle, jos olisin raippaisut sitä remmillä ja hyökännyt kohti. Turha olisi ollut ihmetellä, jos Roosa olisi ensin hoidellut vastaantulevan uhan ja sitten vielä siinä sekamelskassa napsaissut minua.

Jos laumanjohtajuus on koiralla niin koira on kuin pienen lapsen äiti tai isä, joka tekee kaikkensa taatakseen lastensa turvallisuuden. Äidit ja isät juoksisivat vaikka yli tulisten kivien, jos lapsi olisi vaarassa tipahtaa kallion kielekkeeltä. Koirat elävät meidän ihmisten menossa mukana ja niiden näkökulmasta vaaroja on kaikkialla. Koiran persoonallisuudesta ja aikaisemmista kokemuksista riippuen jo kohti lentävä muovipussikin voi olla uhka. Siis aivan mikä tahansa. Voimme vain kuvitella sitä stressin määrä mitä koiralla on sen pyrkiessään hoitaa laumanjohtajan tehtävää maailmassa, joka on koiran näkökulmasta usein hyvin turvaton.

Jotta koiramme voisivat elää stressitöntä elämää, meidän tulee osoittaa koiralle, että sen ei tarvitse huolehtia meistä vaan me huolehdimme siitä. Kovin monesti kuulee, että koiraa kannattaa siedättää tottumaan asioihin, joita se pelkää. Itse olisin siedättämisen kanssa hyvin varovainen, sillä saatamme vahingossa vain vahvistaa koiran pelkoa entisestään. Annankin vinkiksi, että koiraa ei kannata viedä kohti sellaisia asioita mitä se pelkää vaan kääntyä pois. Näin me koiranomistajina osoitamme koirillemme, että emme vie niitä sellaisiin tilanteisiin mitä koira ei pysty käsittelemään ja mitkä tuottavat sille suunnatonta pelkoa. Usein itsekin jännitämme noita samoja tilanteita, joten kääntyminen poispäin on tapa katkaista huono kehä. Vapauta myös itsesi ja koirasi lenkille lähtemisen pakosta ja ajattele, että lenkille saa mennä, jos se tuntuu hyvältä. Koiran kanssa voi tehdä paljon muutakin kuin kiertää katuja kävellen. Sehän on oikeastaan vain tapa.