perjantai 27. toukokuuta 2011

Koirani syö huonekalut koska on kyllästynyt?

Usein ajatellaan, että koira yksinolemiseen liittyvät ongelmat johtuvat kyllästymisestä. Johtuuko kodin tuhoaminen kuitenkaan pelkästä ajanvietteen puuttumisesta?

Koirakuuntelija Nigel Reed kertoo eroahdistuksesta:
http://youtu.be/tRTEGO03i9c

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Luontoäiti on viisas

Mitä enemmän kuuntelen koirienomistajia - ja heidän koiriaan - sitä suuremmaksi kasvavat haluni taistella luonnonmukaisuuden puolesta. 

Vanhin koirani Roosa on opettanut minulle, että koiran kanssa tulee kommunikoida koiran ymmärtämillä signaaleilla. Nuorin koirani Elmo on puolestaan herättänyt minut ajattelemaan, että koira on myös koira ruokavalion suhteen. Pentu heitti minulle haasteen ymmärtää koiran ruokavaliotarpeita syömällä omaa ulostettaan ollessaan 6kk. Pentu voi uteliaisuuttaankin leikkiä omalla ulosteellaan, mutta en pitänyt käyttäytymistä normaalina. 


Menin Eläinten luontaisterapeutti Malin Ekblomin Koiran luonnollinen ruokinta -luennolle. Ymmärsin, että koiran käyttäytymisen tarkastelu on vain toinen puoli koiran ymmärtämistä. Koira on myös ruuansulatukseltaan aivan toisenlainen kuin ihminen. Koira tarvitsee lihaa, kalaa, lihaisiluita ja siihen päälle kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Sitä mitä saa luonnosta, ei liukuhihnalta.

Koira on viisas, kun se kuuntelee omaa kehoaan, jos jotakin on vialla. Pentuni yritti omaa ulostettaan syömällä saada takaisin ne ravinteet, jotka eivät olleet imeytyneet. Ruokavalion muuttaminen luonnonmukaiseksi on saanut pentuni kasvamaan kokoa - ja jättämään ulosteet rauhaan. Vanhimman koirani vatsanväänteet ovat jääneet pois! Luonnonmukaisen ravinnon antaminen koirille ei jää meillä kokeiluksi vaan elämäntavaksi siinä missä Amichien Bonding -metodi.


Suosittelen lukemaan Malin Ekblomin kirjan Koiran luonnollinen ruokinta.


Tutustu myös Malinin sivuihin
www.amaris.fi

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Miten kauan Amichien Bonding -metodia käytetään?

Minulle on esitetty usein kysymys, että miten kauan Amichien Bonding -metodia käytetään? Vastaus on helppo; koko koiran eliniän. Amichien Bonding -metodissa on kyse siitä, että koiran kanssa kommunikoidaan koiran ymmärtämillä signaaleilla. Miksi yhtäkkiä et kommunikoisikaan koirasi kanssa tavalla, jota koira ymmärtää?

perjantai 26. marraskuuta 2010

Laumanvartijakoira karkottaa karhunkin

Laumanvartijakoira karkottaa karhunkin 
(linkki artikkeliin)
















Ylen uutisessa 15.11. Laumanvartijakoira karkottaa karhunkin kerrotaan maremmano-abruzzese-rotuisista vartijakoirista, jotka suojelevat maatilan pihapiiriä pedoilta. Koirien haukunta ja omistajien esimerkillinen toiminta näiden vartijakoirien kanssa on tuottanut tulosta. Pedot ovat juosseet takaisin metsään, sinne minne ne kuuluvatkin.

Oletko ajatellut koskaan, että itseasiassa kaikki koirat, kuin vain erityisesti pihaa vartioimaan hankitut koirat, varoittavat havaitsemastaan vaarasta haukunnalla?

Kun koira haukkuu havaitsemastaan vaarasta, niin sinun tehtäväsi omistajana on hoidella vaara tai osoittaa koiralle, että haukkuvaroitus oli aiheeton. Koiran näkökulmasta vaara voi olla mitä tahansa. Ovikellon soiminen on yksi tavallisimmista äänistä mihin koira reagoi. Sinun tehtäväsi on laumanjohtajana kiittää koiraa varoituksesta ja mennä ovelle, ei koiran. Koira on tehtävänsä suorittanut, kun se on ilmoittanut, että joku on tulossa.

Kaikki koirat puhuvat koiraa kokoon tai näköön katsomatta.


maanantai 22. marraskuuta 2010

Koirakuuntelun ensi askeleita Suomessa


Koirakuuntelija Tony Knight aivan
ensimmäistä kertaa Suomessa


Suomen ensimmäinen Jan Fennell Koirakuuntelija


Koirilleen uskollisia luennolle osallistuneita keskustelemassa
Tonyn kanssa Amichien Bonding -metodista

tiistai 9. marraskuuta 2010

Koira on koira

Pohjalainen tulkitsi jutussaan "Koira on peto" 8.11., että Jan Fennellin metodin mukaan tulee näyttää koiralle kuka on herra tai hidalgo. Tämä EI pidä paikkaansa. Sen sijaan jutussa mainittu lempeys ja koiran todellisen luonteen ymmärtäminen pitää paikkansa. Amichien Bonding –metodissa johtajuus tarkoittaa, että omistaja laumanjohtajana antaa johdonmukaisesti koiralle sellaisia signaaleja, joita koira ymmärtää ja koiralle tulee selväksi, että omistaja tekee päätökset. Metodia voisi kuvata lapsillekin tutulla kapteeni käskee -leikillä. Koiralle annetaan esimerkiksi huomiota vain silloin kun omistaja niin haluaa ja kutsuu koiran luokseen. Lenkillekin lähdetään omistajan tahdosta ja omistajan valitsemaan suuntaan, ei sinne minne koira vetää.

Amichien Bonding -metodissa käytetään siis koiran ymmärtämiä signaaleja voiman sijaan. Herra Hidalgojakin valitettavasti löytyy, jotka iskevät pehmeää koiraa melalla ja voimakastahtoista veneellä niin sanotusti kouluttaessaan koiria. Jos lietsoo väkivaltaa, saa väkivaltaa takaisin. Amichien Bonding -metodissa ei käytetä vahvoja muskeleita vaan vahvaa päätä. Koiralle näytetään päättäväisesti ja johdonmukaisesti jokainen päivä, että sen ei tarvitse pitää huolta perheestään. Meidän ihmisten on tarkoitus pitää huolta koiristamme.

 

 

Koira on peto, jota pitää kunnioittaa

Mikko Kallionpää
Pohjalainen maanantai 08.11.2010 

Koirakuuntelija Tony Knight luennoi lauantaina ensimmäistä kertaa Suomessa. Kuva: Minna Hirvelä
VAASA

Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia koiran puremista ihmisistä tulee haukatuksi omaa tyhmyyttään.

Näin väittää englantilainen koirakuuntelija Tony Knight, joka vieraili pyhäinpäivänä Vaasassa luennoimassa paikallisille koiranomistajille.

-Kaikki tajuavat olla pistämättä kättään piraija-kaloja kuhisevaan kulhoon, mutta koiran luontoa ihmiset eivät ymmärrä. Koiralla on pedon vaistot, sillä kaikki koirat periytyvät sudesta.

Koirakuuntelijat ovat erikoistuneet koirien käytöshäiriöiden hoitamiseen.

Vuodesta 1999 alalla ollut Knight käyttää äitinsä Jan Fennellin kehittämää Amichien Bonding -metodia, jossa pyritään lempein keinoin kitkemään pois koiran huonot tavat, kuten puremisen, huonekalujen järsimisen ja polkupyöräilijöiden jahtaamisen.

Olennainen osa metodia on saada koira ymmärtämään, kuka on talon herra ja hidalgo.

-Koira on laumaeläin, ja se on saanut vaistonsa sudelta. Kun sinulla on tällainen eläin kotonasi, sinun on syytä kunnioittaa sitä, sanoo Knight.

Laumalla on oltava johtaja. Jos ihminen ei tee koiralle tarpeeksi selväksi, että johtaja on hän, koira alkaa ajatella laumansa parasta ja aikoo itse ryhtyä sen johtajaksi.

-Kyse on luottamuksesta. Lauman muut jäsenet luottavat johtajaan niin paljon, että antavat tälle vastuun muiden elämästä.

Koiran pitää saada koko ajan tuntea, että sen lauman johtaja on ihminen.

-Jotkut asiantuntijat sanovat, että kun leikkii koiran kanssa köydenvetoa vaikkapa lelulla, on hyvä antaa koiran välillä voittaa. Ei näin! Sitä peliä ihminen ei saa hävitä.

Yksi koiranomistajan pahimmista virheistä on Knightin mukaan eläimen kohteleminen ihmisen kaltaisena.

-Kaikki tuntevat jonkun, joka sanoo, että hänen koiransa ymmärtää jokaisen sanan. Se ei tietenkään ole totta, mutta me luulemme näkevämme koirassa ihmismäisiä piirteitä.

-Tämä on aivan perusasia: ihminen ajattelee kuin koira, mutta koira ei ajattele kuin ihminen. Koiran on saatava olla koira, sitä ei pidä inhimillistää.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Dog Listener Tony Knight ensikertaa Suomessa 6.11.

Kuinka puhutaan koiraa?

Koiraa ei voi opettaa olemasta koira. – Sinä voit opetella kommunikoimaan koirasi kanssa.

Tule kuulemaan Jan Fennellin Amichien Bonding –metodista, jonka avulla pystyt kommunikoimaan koirasi kanssa. Luennon pitää ensimmäistä kertaa Suomessa 6.11. (Vaasa) Dog Listener Tony Knight, Jan Fennellin poika. 

Amichien Bonding on harmoninen koiraa kunnioittava metodi, jossa koiraa käsitellä koirana. Koira on laumaeläin, joka tarvitsee johdonmukaisen johtajan. Koira ei ymmärrä ihmisten kieltä, sille tulee antaa signaaleja, jotka se ymmärtää. Luennolla käydään läpi mitä nämä signaalit ovat. Oli pulmasi mitä tahansa koirasi kanssa, sinulla on mahdollisuus elää AB:n avulla onnellista elämää koirasi kanssa! Unelmaa? Ei. Kyse on koiran ymmärtämisestä ja hyväksymisestä, että koira on koira.

Listaa mukaasi kysymyksiä mihin haluaisit vastauksia – mitä tahansa kysymyksiä, joihin haluat vastauksen jotta ymmärtäisit koirasi käyttäytymistä. Tony vastaa kysymyksiisi luennon lopussa. Jollei hän ehdi vastata kaikkiin kysymyksiin, hän kirjaa kysymykset ylös ja tallentaa vastaukset Youtubeen, josta voi kuunnella vastaukset.


Luento 6.11. klo 13.-17.00 Alvar Congress Centerissä (os. Strömberg Park, Virtaviiva 8 I, 65320 Vaasa)



Luentokieli englanti – sinua autetaan, jos tarvitset tulkkausta

Osallistumismaksu 35 € ennakkoon tilille 1.11. mennessä ( Sop 473040-262031). Osallistumismaksu paikanpäällä 40 €.
Huom. Paikkoja rajoitetusti!

Ilmoittatumiset sähköpostitse maarit.kallio@contium.fi tai puhelimitse 0400-487039