Joulupöytä on katettu

Joulu on herkuttelujen aikaa. Televisio pursuaa ruokaohjelmia ja postilaatikoon tipahtelee ruokaohjeita kinkun paistosta torttujen leivontaan. Kaupassa hyllyt notkuu konvehtirasioita ja niiden ohi on kiusallisen vaikea kulkea. Konvehtirasiasta tuleekin mieleeni ainakin suomalaisten keskuudessa vallitseva tapa. Kuka kehtaa ottaa viimeisen konvehdin? Silloinhan antaisi itsestään ahneen kuvan! Meillä liittyy ruokailuun monia muitakin tapoja, kuten kenellä on kunnia paistaa joulukinkku tai kuka onnekas sai joulupuuron mantelin. Koiralla on myös omat lainalaisuutensa ruokailuun liittyen.

Olimme ystäväni kanssa joulumarkkinoilla myymässä itse leipomiamme koirankeksejä. Samalla tuli juteltua monen koiranomistajan kanssa. Useat totesivat, että voivat kyllä ostaa testiksi yhden pussin keksejä koiralle, mutta eivät ole varmoja syökö koira niitä, kun koira on niin nirso muutenkin ruualle.

Jos koira lopettaa syömisen äkillisesti niin silloin tietenkin kannattaa varmistaa, ettei koira ole sairastunut. Muussa tapauksessa kyse on siitä, että koira pyrkii kommunikoimaan omistajille ruokailutavoillaan. Monen tarina nimittäin nirsoksi koetun koiran kohdalla yleensä jatkuu, että kyllähän koira sitten syö jos sen äärellä seisoo tai lappaa kulhoon lisää paistijauhelihaa. Kun ei yksi sortti kelpaa niin sitten tuodaan toista. Tarjoilua saattaa jatkua myös läpi päivän, sillä moni koiranomistaja jättää koiralle kulhon päiväksi lattialle varmistaakseen, että koira ei näänny nälkään.

Sanoisin, että nämä nirsoksi koetut koirat ovat paremminkin äärimmäisen fiksuja ja kouluttaneet hyvin omistajansa pitämään tarjoilusta huolen. Koiralle on ilman muuta tarjoiltava laadukasta ruokaa säännöllisesti, mutta jos koira ei syö siitä huolimatta, että täytät kulhon kuin joulupöydän niin suosittelen ottamaan stepin taaksepäin ja miettimään asiaa koiran näkökulmasta. Jos mietimme itse, että kuka kehtaa ottaa viimeisen konvehdin niin koiralle äärettömän suuri merkitys on sillä, että kuka syö ensin. Koiraa ei kuuluu houkutella syömään. Kyse ei ole koiran ruokahaluttomuudesta tai väärästä ruuasta vaan siitä että kuka vie ketä. Tarkkaile koiraasi ja voit huomata, että se viestittää sinulle myös ruuan äärellä.


Aiheesta myös Ruoka ei ole leikinasia! otsikon alla.

Nauttiiko koira lenkistä?

Kirjoitin Tottelematon remmiräyhääjä -otsikon alla siitä miten lenkillä rähjäävän koiran kanssa kannattaa katkaista huono kehä ja vapauttaa itsensä lenkille lähtemisen pakosta. Linkitin kirjoitustani Facebookissa ja kirjoitukseni herätti ihmettelyä, että miten niin lenkki on hyvä jättää väliin ja eikö se ole ongelman välttelemistä. Kaunis kiitos kaikille, jotka olette ajatuksella lukeneet blogiani. Se tuntuu mukavalta. Ymmärrän, jos kirjoitukseni herätti kysmyksiä ja avaan mielelläni lisää aihetta.

Koiran räyhääminen remmissä on yksi oire siitä, että laumanjohtajuus ei ole omistajalla ja koira pyrkii pitämään huolta omistajistaan. On syytä puuttua siis itse ongelmaan, ei vain oireeseen. Koiran näkökulmasta mikä tahansa voi olla vaara ja kohti lähestyvät muut ulkoilijat ovat monelle koiralle ongelma. Koira ei hakemalla hae konflikteja vaan mieluummin perääntyy, jos siihen on mahdollisuus. Koiramme ovat kuitenkin hihnassa, joten perääntymismahdollisuudet ovat huonot ja jos vaara lähenee ja lähenee niin koiralle ei jää muuta mahdollisuutta kuin taistella vastaan. Me laumanjohtajina voimme kuitenkin helpottaa koiran oloa ja kääntyä pois. Eihän susilauman alfaparikaan vie laumaansa tieten tahtoen kohti vaanivaa uhkaa. Alfapari tekee kaikkensa suojellakseen laumaansa. Miksi käyttää energiaa taisteluun, jos konfliktin voi välttää?  Meidän ihmisten näkökulmasta tämä voi kuulostaa ongelman välttelyltä, mutta jos haluamme lähentää suhdettamme koiriimme niin meidän tulee opetella ajattelemaan asioita koiran näkökulmasta.

Mieti aina lähtiessäsi viemään koiraa ulos, että voitko tuntea olosi varmaksi. Onko koira hallussasi ja sujuuko lenkit hyvillä mielin? Jos koira käy kierroksia jo astuessa kotiovesta ulos tai ei edes tule luoksesi, kun kutsut sitä ulos lähtiessä, niin silloin suosittelen vahvistamaan laumanjohtajuutta turvallisissa kotiympyröissä. Kuuntele koiraasi, että mitä se yrittää sanoa sinulle, kun seisot lenkkivaatteet yllä eteisessä. Koiran hyppinen voi vaikuttaa innostukselta, mutta itseasiassa se on monesti kiihtymystä siitä, että lähdetään ulkomaailmaan, joka on vaaroja täynnä. Lenkki ei ole silloin koiralle nautinto vaan stressaava hetki. Lenkille ei siis tarvitse lähteä vaan koiran kanssa on hyvä lähentää ensin suhdetta ja osoittaa koiralle muilla keinoin, että sen ei tarvitse huolehtia omistajista.

Liitän mukaan Youtube-videon, jossa Jan Fennellin inspiroima koirakouluttaja Nigel Reed näyttää esimerkkiä siitä mitä koiran kanssa voi tehdä kotona, jotta koiran ajatusmaailma saadaan muuttumaan niin, että sen ei tarvitse huolehtia omistajastaan. Video on viitteellinen ja jos haluat tarkempia ohjeita niin autan mielelläni.

Tottelematon remmiräyhääjä?

Luulin aikaisemmin, että riittää jos koira osaa nätisti käskystä "istu, maahan, istu, maahan...", odottaa rauhassa ruokaansa ja kulkee meidän perästä ovista. Teimme kaiken tuon, mutta silti Roosa räyhäsi remmissä ja asiat meni vain mutkalle koko ajan enemmän ja enemmän. Ajattelin tuolloin, että räyhääminen on tottelemattomuutta ja että minä olen huono koiranomistaja, kun koirani käyttäytyy sillä tavalla. Ai, että minua hävetti Roosan riekkuminen. Tuntui kuin jokainen vastaantulija olisi tuominnut minut koirani kanssa pitkillä katseillaan. Kerroinkin aivan ensimmäisessä blogikirjoituksessani Rakas vaiva ja vastus miten epätoivo valtasi minut tuolloin ja olisin mielelläni muuttanut koirani kanssa syvälle metsään.

Yritin hakea apua. Sain neuvoksi eräältä niin sanotulta "expertiltä" hyvin koiraa kunnoittamattoman katalan neuvon: "Jos koira räyhää niin rykäise hihnasta koiraa niin, että varmasti tuntuu, vähän niin kuin raipalla, ja sitten ikäänkuin hyökkää itse oman koirasi päälle." Kerrassaan katkera ohje ja ikäväkseni täytyy todeta, että noita ohjeita tämä "expertti" taitaa vieläkin jaella. Älkää missään tapauksessa menkö edes kokeilemaan. Tutustuessani Jan Fennellin Amichien Bonding -metodiin, minulle valkeni, että Roosa pyrkii suojelemaan meitä. Kaikki se tempoilu hihnassa oli sitä, että Roosa yritti kynsin ja välillä hampainkin pitää meistä huolta. Kyse ei ollutkaan tottelemattomuudesta vaan suunnattomasta stressistä! Asuimme kaupungissa ja ihmisiä koirineen tuli jatkuvasti vastaan. Roosa myös luki minun epävarmuuttani ja suojeli loppujen lopuksi minua myös ihan vain ihmisiltäkin ilman koiria. Että jos nyt sitten ajattelee tuota saamani ohjetta niin käytännössä olisin ollut yksi uhka lisää Roosalle, jos olisin raippaisut sitä remmillä ja hyökännyt kohti. Turha olisi ollut ihmetellä, jos Roosa olisi ensin hoidellut vastaantulevan uhan ja sitten vielä siinä sekamelskassa napsaissut minua.

Jos laumanjohtajuus on koiralla niin koira on kuin pienen lapsen äiti tai isä, joka tekee kaikkensa taatakseen lastensa turvallisuuden. Äidit ja isät juoksisivat vaikka yli tulisten kivien, jos lapsi olisi vaarassa tipahtaa kallion kielekkeeltä. Koirat elävät meidän ihmisten menossa mukana ja niiden näkökulmasta vaaroja on kaikkialla. Koiran persoonallisuudesta ja aikaisemmista kokemuksista riippuen jo kohti lentävä muovipussikin voi olla uhka. Siis aivan mikä tahansa. Voimme vain kuvitella sitä stressin määrä mitä koiralla on sen pyrkiessään hoitaa laumanjohtajan tehtävää maailmassa, joka on koiran näkökulmasta usein hyvin turvaton.

Jotta koiramme voisivat elää stressitöntä elämää, meidän tulee osoittaa koiralle, että sen ei tarvitse huolehtia meistä vaan me huolehdimme siitä. Kovin monesti kuulee, että koiraa kannattaa siedättää tottumaan asioihin, joita se pelkää. Itse olisin siedättämisen kanssa hyvin varovainen, sillä saatamme vahingossa vain vahvistaa koiran pelkoa entisestään. Annankin vinkiksi, että koiraa ei kannata viedä kohti sellaisia asioita mitä se pelkää vaan kääntyä pois. Näin me koiranomistajina osoitamme koirillemme, että emme vie niitä sellaisiin tilanteisiin mitä koira ei pysty käsittelemään ja mitkä tuottavat sille suunnatonta pelkoa. Usein itsekin jännitämme noita samoja tilanteita, joten kääntyminen poispäin on tapa katkaista huono kehä. Vapauta myös itsesi ja koirasi lenkille lähtemisen pakosta ja ajattele, että lenkille saa mennä, jos se tuntuu hyvältä. Koiran kanssa voi tehdä paljon muutakin kuin kiertää katuja kävellen. Sehän on oikeastaan vain tapa.

Herkkä koiranomistaja ja kovapäinen koira

"Sinulla on nuori isorotuinen koira ja siitä tulee kovapäinen. Komenna kovemmalla äänellä." Näin minulle sanoi eräs koirakouluttaja Roosan ollessa noin vuoden ikäinen. Totta, minulla ei ole megafonin kaltaista vahvaa ääntä. Ohje tuntui kuitenkin minusta kovin luonnottomalta. Koirahan kuulee noin neljä kertaa paremmin kuin ihminen.  Jos koira pystyy erottamaan kuuloaistin perusteella hyönteisen monen senttimetrin syvyydestä maan alta, niin miksi minun pitäisi alkaa kailottamaan koiralleni?

Koirakuuntelun äiti, Jan Fennell kirjoittaa kirjassaan Koiran seitsemän ikää siitä miten äänet kiihdyttävät koiria (s.79). Eihän tuo ole mikään ihme. Fennell jatkaa samaisessa kirjassa, että koirat itseasiassa nauttivat hiljaisesta elämästä, koska siihen ei liity outoja eikä uhkaavia ääniä. Jälleen miksi minun pitäisi korottaa hentoista ääntäni?

"Kovapäinen koira ja herkkä omistaja tietävät vaikeuksia." Näinkin olen kuullut sanottavan. Herkkyys tässä toteamuksessa nähdään ilmiselvästi heikkoutena. Elaine Aron on tutkinut herkkiä ihmisiä ja hänen mukaansa herkät ihmiset muun muassa aistivat ympäristönsä muita poikkeuksellisen tarkemmin. Kyse on eräänlaisesta selviytymisstrategiasta, jolloin ihminen tutkailee tilannetta ennen kuin toimii. Kyse ei ole siis siitä etteikö herkkä ihminen saisi asioita tapahtumaan. Omasta kokemuksestani voin todeta, että koiran kanssa toimiessa herkkä ote on paremminkin vahvuus, sillä koiraa tulee osata lukea - kuunnella. Koiran kanssa pääsee tuloksiin, kun toimii harkitusti ja johdonmukaisesti. On yhdentekevää onko ihmisenä extrovertti vai introvertti. Koira ymmärtää hiljaisia signaaleja eli hienovaraisia eleitä ja herkälle ihmiselle se on täysin luontaista.

"Kovapäinen koira" on mielestäni myös ihmisten puheessa vääntynyt määritelmä ja sillä tarkoitettaneen koiraa, jonka käyttäytymistä ihmiset eivät ymmärrä. Koira käyttäytyy eri tilanteissa eri tavalla, joten koiraa ei voi laittaa yhden määritelmän sisälle vain sen vuoksi, että se esittää normaalia enemmän kysymyksiä hakien vastausta siihen, että onko todella niin, että hän on se joka johtaa laumaa. Kokeilin googlettaa mitä kaikkea löytyy hakusanalla "kovapäinen koira" ja yksi hakutuloksista oli Kaksplussan keskustelupalstalla heitetty kommentti "Kovapäinen koira, mitä sellaisen kanssa tehdään. Komentaminen ei auta ja lyödä ei saa?". Niin, kuten edellä totesin, koirat rakastavat rauhaa ja avainasemassa koiran kanssa yhteyden löytämiseen ovat hiljaiset signaalit. Huutaminen ja tempominen kannattaa unohtaa. Siinä ei saa kuin kurkkunsa käheäksi ja oman olon kurjaksi.

Ihmisen tai koiran perusluonteenpiirteiden perusteella ei siis mielestäni voida tuomita löytääkö omistaja koiraansa yhteyttä vai ei. Kyse on paremminkin taidosta kommunikoida oikealla tavalla koiran kanssa. Jos olet kadottanut yhteyden koiraasi, suosittelen laittamaan aistit uudelle taajuudelle ja tarkastelemaan maailmaa koiran silmin. Ja kyllä siihen tarvitaan herkkyyttä, jota meistä jokaisesta taitaa loppujen lopuksi löytyä jonkin verran!

From Desperation to inspiration - By The Dog Listener Mervi Kärki

Tällä viikolla minulla on kunnia saada blogivieraakseni Ruotsin ensimmäinen koirakuuntelija Mervi Kärki. Hän kertoo tiestään koirakuuntelijaksi, jossa hänen haastavalla, mutta niin rakkaalla koirallaan Kenzolla on ollut merkittävä rooli. Lue Mervin tarina ja saat takuulla uutta uskoa, jos nyt painit koirapulmien kanssa!

Mami, I am afraid of you when you are training Kenzo...My daughter who was 9 years old says this to me in a very anxious way.  I stopped what I did for a second and then my desperation kick in again. The year is 2004 and my new dog that I had re homed for a couple of month ago was totally crazy. He didn't want to listen to me; he was totally blocked and was jumping and pulling in the lead. He was panting and yelling and his eyes were wide open and staring to everything and nothing. We were in the middle of the forest and my whole body was so angry at this dog that I could not recognize myself. I am not a person that wants to have conflicts but I had it with my dog everyday…

I did receive so many tips from people around me and I tried desperately to listen to them and do what they sad. I thought that everybody knows more than me about dogs and I was a very insecure dog owner. I did go to dog training courses and I had read every book that is on the market (I thought) however my bookshelf was very full of books about how to succeed with a dog. I read books that were especially about the breed Border collie because people had told me that when you have a border collie you need to do that and that etc… it was so much about the breed so I didn't see that it was a dog in the first place. 

I did read everywhere that a dog needs to be train and that the dogs need a lot of brain exercise. We did train Kenzo every day and as soon as it was possible I let him work with his brain. We were so afraid of letting him relax because we had got the information that  then he will be a problem dog – but he was already “so called” problem dog so what do we need to do now. Yes of course, we have not train him enough, we need to train him more and let him have more brain exercise.

I thought that if he is tired he will not run away, he will not attack our guest that is visiting us. He will not pull in the lead; he will not have separation anxiety when I leave him. He will not follow me everywhere at home etc. IF he just is train enough he will be satisfied and be a great dog.  But he still did all this but a little more stressed because his was so tired. Non stop in duty!

I felt like a very worthless dog owner… what do I do wrong?

What we didn't understand was that we gave him everyday  wrong signals. We had told him (from his way of see it.) that he was the one to take care of his pack and our lovely dog was very confused and stressed. 

He had got the job as a leader in our pack and he tried desperately to do what he knows in his dog mind was necessary. We felt desperate but I understand now that he was more desperate than us. And when he did what he thought was right he got negative response from us. He was in a very difficult situation.

He came to us as an 11 month young dog and we wanted to give him the best life and did it in a human way. From day 1 we mixed human love with human anger. He was already stressed when he came to us and this young dog could not understand why he has a new pack and probably also wondering where the old pack is… why he is not with them?

Poor little Kenzo, who lived in a world that is created by us human,  how can we expect that he would understand how to do things when we didn't use a language that he understand.

Luckily I got a book in my hands… Jan Fennell's book The Dog Listener. I read it and started to understand that this book has something important to tell me.  The most important thing was that I started so see my dog from his perspective. And I could see that Kenzo who use to be a very nervous dog started to relax when I gave him right signals.   It is not that he changes over a night – it was a process and for every day I could see that life went better and better with him. Some days there was one or two steps back – and there was always a reason and that is also a part of life. We as humans don’t have perfect day’s everyday – that is the same with your dog. The important thing is that you understand your dog – and continue to give the right signals.

It is not what the dog does – it is what YOU do when your dog do it that matters.

I was desperate with my dog and now I am so inspired – I am very grateful that I read the book The dog listener that have give me so much harmony in my dog ownership and that I also today can give other dog owners the same thing, knowledge of the dogs language.

Today 2012 it is many years ago that I had conflicts with my Kenzo…we just have great days together and he is a very valuable pack member in my pack.  My love for this dog is so deep and I have hard to think that he will not be with me whole my life, I do know that our dogs have shorter life’s than we and I will give him the best life every day as long as he is with  me. . There was a time when I almost hated him, I did not want to have him, he was to difficult for me. That was many years ago – and my daughter says:  Mami, I am afraid of YOU when you are training Kenzo … Today she say: - What would life be without our lovely Kenzo!

I did go from desperation to inspiration with Jan Fennell's method Amichien Bonding.  I was not worthless, I did just not know how to do…

A lot of inspiration to you all dog owners out there…

Mervi

Highly recommended dog Listener by Jan Fennell

Mervi with her pack

Why do I have dogs? By Tony Knight

Jan Fennellin poika, koirakuuntelija Tony Knight lupautui toimimaan blogissani vierailijakirjoittajana. Hän kertoo miksi hänellä on koiria ja miksi hän rakastaa olla koirakuuntelija. 

I guess it was always inevitable that I would be a dog owner as an adult. For as long as I can remember,

dogs have always been an important part of the family. My mum Jan Fennell used to breed and show English Springers (she occasionally ventured into the world of other breeds like German Shepherds, Beagles and Pointers) but the spaniels were always the favourite. 

My first dog as a child was Sandy, a gorgeous dark orange and white Cocker Spaniel. She was that little bit smaller than all the other cockers, so right up until she passed away in her teens she was always mistaken for a puppy. She used to sleep on (or mostly under) my bed at night. She was very timid and would even squeal while going to the toilet. I used to think she was a weakling until one time she accidentally ripped one of her claws out. Blood was everywhere and she didn’t flinch. I don’t think I would have done the same…

I currently have two Springers of completely different personalities. In fact, their birthdays accurately have a lot to say about them. Kez was born on Valentine’s Day, and nobody loves a cuddle like him. He loves nothing more than being adored, and will snort like a cat purrs when he gets a fuss. Pru, his daughter, was born on Hallowe’en. That’s all I am saying…I love them both to pieces and together we have had many adventures together. They both have Pet Passports as I live in France, and due to my work as a tutor of Amichien Bonding sometimes they have been as well travelled as me. 

What I love about being a Dog Listener is being to tell people that my own dogs ask me questions all the time, but I am able to give them the right answers when they do. It also means that they can trust me with the decisions in the big, wide world. Thanks to their passports, that is sometimes very big and very wide…

The Dog Listener Tony Knight

Tony & his dogs

Ps. Suunnittelemme Tony Knightin ja kollegani koirakuuntelija Mari Koskisen kanssa Tonyn luentoa järjestettäväksi Helsingissä keväällä 2013!

Lauman koossa pitäminen

"Annetaan hyvään kotiin 2-vuotias uhmaikäinen lapsi pitovaikeuksien vuoksi. Kiire."

Facebookissa pyöri jokin aika sitten teksti, jossa verrattiin 2-vuotiasta lasta nuoreen koiraan. Tekstissä kärjistetysti esitettiin, että mitä jos laittaisit pienen lapsen pois sen ollessa hankala samalla tavalla kuin moni luopuu koirasta. Tällä haettiin sitä, että kovin moni luopuu koirasta heppoisin perustein. Se on ihan totta, että harmillisen moni luopuu koirastaan. Palstat ovat täynnä ilmoituksia, joissa haetaan uutta kotia teini-ikäiselle ja useimmiten vielä isokokoiselle koiralle. Asiaa on kuitenkin hyvä tarkastella lähemmin ennen kuin tuomitsee koirasta luopuvan perheen.

Meidän perheessä on viimeisen vuoden ajan tehty lujasti töitä, että laumamme pysyy koossa. Vanhin koiramme Roosa ei sulattanut heti sitä, että laumaamme tuli uusi jäsen, pieni esikoistyttömme. Tullessani laitokselta pieni nyytti sylissä, Roosa hypähti haukkuen minua kohti ikään kuin käskien viedä vauva sinne mistä se oli tullutkin. Minä puolestaan olin hormonihuuruissa ja leijonaemon lailla aloin suojella lastani. Roosa ei käyttäytynyt agressiivisesti, mutta se oli hyvin varauksellinen vauvaa kohtaan. Meni kuukausia ennen kuin olimme edes samassa tilassa vauvan ja Roosan kanssa. Voitte vain kuvitella kuinka paljon vuodatin kyyneleitä, koska pelkäsin, että menetän Roosan.

Vaikka itse tiedän koirista paljon niin tarvitsin ulkopuolista apua, koska olin niin väsynyt ja sokea koko tilanteelle. Luonamme kävi Ruotsista koirakuuntelija Mervi Kärki aukaisemassa silmäni. Roosa oli koko ajan lukenut minusta, että en ole täysissä voimissani ja se oli ottanut ohjat käsiinsä. Tarvittiin siis minun päätös, että laumamme tulee pysymään koossa. Aina kun olin koirien ja vauvan kanssa samassa tilassa, ryhdistäydyin yövalvomisten tuottamasta univelasta huolimatta ja osoitin koirille lempeästi, mutta itsevarmasti olevani edelleen laumanjohtaja. Jos Roosa haukkui vauvaa kohti niin ohjasin sen aina portin taakse ilman puheita. Näin osoitin Roosalle, että se joutuu heti laumasta ulos, jos käyttäytyy sopimattomasti. Askel askeleelta lähdin rakentamaan luottamusta Roosaan vauvan suhteen.

Nyt kun olen itse rauhoittunut niin Roosakin on huomattavasti rauhallisempi vauvan seurassa. Alkuaikoina Roosa luki minun jokaista elettä ja jos ryntäsin suojelemaan vauvaani niin Roosa katsoi tilanteessa olevan jotakin uhkaavaa. Kun pelissä on oma rakas pieni vauva ja omat rakkaat koirat niin on todella vaikeaa välttyä tunnekuohuilta. Samalla tavalla kuin ihmissuhteet elävät niin elävät myös suhteemme koiriin. Jos joskus olen tuominnut koirastaan luopuvan perheen, niin en tule tuomitsemaan jatkossa. Tiedän nyt miten vaikeaa voi olla sovittaa yhteen perheen koirat ja pieni vauva. Joskus voi olla yksinkertaisesti kaikkien kannalta parasta, että koira sijoitetaan uudelleen. Tärkeintä on, että sekä ihmisten että koirien hyvinvoinnista huolehditaan ja koiran uudelleen sijoittaminen tehdään harkitusti. Olen itse onnellisessa asemassa, kun olen saanut omien tietojeni lisäksi vielä tukea ja kannustusta lauman koossa pitämiseen.

Minä & muruni

Ps. Älkää uskoko kauhutarinoita siitä miten koira on purrut pientä lasta. Se saa vain aikaan huonon kehän ja negatiivisen latauksen koiria kohtaan. Koira ei ole yhtä kuin uhka lapselle. Jos ongelmia syntyy niin apua voi kysyä myös minulta.