Näytetään tekstit, joissa on tunniste koiran ymmärtäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koiran ymmärtäminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Liika on liikaa myös kommunikoitaessa


Istu, istu, Istu! Noh mikset prkl istu? Rauhoitu, rauhoitu, rauhoiTU...!! Näin olen itsekin aikaisemmin kommunikoinut Roosan kanssa ja ihmetellyt, kun ei viesti mene perille. Liika on liikaa myös kommunikoinnissa, vaikka se olisi hyväntahtoistakin. Tämän olen oppinut, mitä syvemmälle olen päässyt Jan Fennellin koirakuunteluun eli virallisemmin Amichien Bonding-metodiin.

Blogissani vieraileva ruotsalainen koirakuuntelija Gunnar By-Skoglund avaa hienosti miltä tuntuu, jos viesteillä pommitetaan jatkuvasti. Gunnarin me koirakuuntelijat tunnemme myös lempinimellä "Mannen utan hund". Gunnar tapasi sattumalta Mervi Kärjen, joka kertoi hänelle koirakuuntelusta. Tästä virisi Gunnarin kiinnostus koirakuuntelua kohtaan ja nyt hän on kouluttautunut itsekin koirakuuntelijaksi. Hänellä ei ole itsellään koiraa, mutta hoitaa tarvittaessa muiden koiria kotonaan. Ja mikä taito hänellä onkaan tarkkailla koiria ja ihmisiä - niin myös ihmisiä - koirakuuntelun näkökulmasta!

**

Jag fortsätter enträget min resa med att studera och praktisera Amichien Bonding i mina dagliga situationer -
fortfarande utan hund. Jag vet ju att det utvecklar mitt eget ledarskap och alltså också blir
användbart när jag framöver möter hundar och även deras ägare.
Dagens händelse utspelade sig på ett tåg när jag var på väg till jobbet. Vid en station klev en
mamma och hennes (typ) 10-åriga dotter på. De slog sig ned på sätet mitt emot mig. Och jag
begrep ganska snabbt att de varit och besökt en ny skola. En skola med inriktning på musik och
sång. Till att börja med var kommunikationen någorlunda i balans mellan mor och dotter:
- Var det snälla kompisar?
-Jo, de var snälla.
-Trivdes du bra?
-Jaaa.
-Var de duktiga på att spela och sjunga?
-Jaaa – jaaa.
Här började de första suckarna komma. Man började också ana att dottern tyckte mammans
tjatande frågor blev mer och mer påfrestande eftersom informationsmottagaren i hjärnan var
överfull
Efter ett par minuter började dottern istället intressera sig för några repor i fönsterrutans glas. Hon
vände sig sakta från sin mor. Försökte hitta ett försvar mot ordbombardemanget.
Envägskommunikationen fortsatte och när vi nästan var framme vid slutstationen samlade sig
mamman till finalen:
- I morgon ska du och pappa åka till skolan och göra sångprovet – det blir väl kul – visst?
Nu kom svaret snabbt:
- Jag tänker sjunga dåligt.
- Va sa du?
Nytt svar (något starkare)
- JAG TÄNKER SJUNGA DÅLIGT!
-Men så kan du väl inte göra när pappa tagit ledigt från jobbet och allt.
Nu var rösten trött, irriterad och ledsen:
- JAG VILL INTE GÅ I DEN NYA SKOLAN!!!
Tåget rullade in vid perrongen och alla människor spreds åt olika håll. Jag vet inte hur det gick i
mammans och flickans fortsatta historia. Men plötsligt slog mig en tanke. Jag har upplevt precis
samma sak fast mellan mig och en hund. Jag hade proppat den full med signaler och information
i tron om att jag var snäll och gjorde det bästa för honom. Helt plötsligt kastade sig den snälla
hunden med full kraft mot mig och markerade tydligt att: NU FÅR DU GE DIG!!!
Jag förstod inte först varför han gjorde så, men efter ett samtal till Mervi begrep jag strax vad det
hela berodde på. Just ”överfull informationsmottagare” i hundens hjärna.
Stilla satte jag mig på en stol i rummet, slöt mina ögon och bad i mitt inre hunden om ursäkt och
tackade honom samtidigt för att han visat mig hur vi skulle kommunicera framöver.
Återigen har det visat sig att Amicihen Bonding finns närmare oss än vad vi ibland kanske tror. I morgon ska
jag ut och åka igen – det ser jag fram emot!

//Gunnar


© 2012 Gunnar By-Skoglund






keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Moni puhuu koiralle, harva kuuntelee

Näin otsikoimme lehdistötiedotteen Jan Fennellin Helsingin luennosta. -Joka on muuten aivan pian käsillä! Suosittelen ostamaan liput, jos haluat varmistaa paikkasi tälle ainutlaatuiselle luennolle. Luennon ympärillä nimittäin käy jo kovasti kuhinaa :)! Ja se on ihanaa, sillä se tarkoittaa, että koiranomistajat haluavat tosissaan ymmärtää koiriaan.

Niin ja siitä takaisin tuohon otsikkoon. Juttelin viikonlopun koiranäyttelyissä Vaasassa erään eläinlääkärin kanssa ja hän on todennut työssään, että moni soittaa hänelle samalla selaten nettiä -ja koira on vaivoissaan siinä vierellä. Eläinlääkäri kovasti toivoi, että netin sijaan koiranomistajat lukisivat koiraansa. Samaa suosittelen minäkin, vaikka tykkäänkin, että blogillani on lukijoita ;).

Koirilla on meille paljon kerrottavaa, kun vain maltamme pysähtyä ja kuunnella - ymmärtää. Tällä viikolla omat koirani ovat esittäneet minulle varmistuksen varmistus -kysymyksiä, että olenko todella laumanpää. Kysymykset ovat johtuneet siitä, että olen ollut flunssassa ja maannut sohvan uumenissa. Roosa, joka pyrkii eniten vahtimaan, rauhoittuu tavallisesti, kun kiitän sitä kerran varoitushaukusta. Nyt minun on pitänyt viedä Roosa hetkeksi toiseen huoneeseen, sillä se ei ottanut signaaliani vakavasti. Nyt ymmärrän paremmin senkin, miksi Roosa niin kovasti esitti kysymyksiä, että kuka tässä pitää huolta laumasta, silloin kun tulin laitokselta vauvan kanssa kotiin. Tuolloin vasta olin huonossa kunnossa! Silloin minulla ei ollut voimia pysähtyä ja kuunnella koiriamme. Niillä oli paljon sanottavaa uudesta tulokkaastamme.

Jossakin nettikirjoituksissa koirakuuntelua trollattiin ja esitettiin kysymys, että tarkoittaako se sitä, että kuuntelee koiran kaikki vinkumiset. Kuuntelu tarkoittaa koiran ymmärtämistä. Ja mitä enemmän koiraa ymmärtää, niin sitä enemmän löytyy kärsivällisyyttä. -Myös kuunnella vaikkapa koiran vinkumista. Sekin on osa koiran kommunikointia. Koira, kun ei näppäile tekstaria tai facebookkaile statuksestaan ;).

Emppu talvimanttelissaan. Oo, nytpä ovatkin lumet alkaneet sulaa ja manttelin saa laittaa talviteloille :)!