Kysymyksiä ja vastauksia

Aamulla kello herättämään 06:00. Töihin? Noup, vaan kirjoittelmaan ja tekemään koirakuunteluun liittyviä juttuja, kuten viimein päivittämään blogia. Ensin kuitenkin kirjoittelin vastauksen asiakkaalleni, joka kysyi mitä vastata koiriensa muutamaan kysymykseen. Niin siis, jollet ole jo aikaisemmin huomannut blogiani lukiessa, niin katson, että koirat esittävät kysmyksiä ja tarvitsevat niihin johdonmukaiset vastaukset kerta toisensa perään. Koirien kysymykset koskevat niiden paikkaa laumassa. Esimerkiksi Roosa saattaa nostaa tassut keittiön pöydän reunalle ja vahtia, kun mieheni lähtee töihin. Vastaukseni on "Ei, ei sinun tarvitse huolehtia meidän menoista." ja otan Roosan vain kevyesti pannasta alas. En siis kiellä ja sano "Ei., enkä ota muutenkaan kontaktia Roosaan. Se vain vahvistaisi Roosan käytöstä. Yleensä riitää jo pelkkä läsnäolonikin ja Roosa muistaa "Ai niin, ei tämä minun tehtäväni ollutkaan". Sitten Roosa menee omalle paikalle tyytyväisenä tuhisten. Tuo maailman ihanin ääni, kun koira on rauhallinen ja tyytyväinen - pieni koiran tuhahdus :)!

Nyt päästän teidät lukemaan ihanan kollegani, Ruotsissa koirakuuntelijana toimivan Emilie Bergmanin kokemuksia siitä miten hän löysi yhteyden Igor-koiransa kanssa. Mielenkiintoisen lisän jutulle antaa, että Igor on metsästyskoira ja Emilie ei voisi kuvitellakaan harrastavansa metsästystä Igorin kanssa, mutta on siitä huolimatta saanut tasapainoisen kumppanin koirastaan. No, nyt en avaa lisää - lukekaa itse ja nauttikaa jutusta :)!

                                                                  **

För sex år sedan blev jag erbjuden en hundvalp på åtta veckor. Jag tackade ja till erbjudandet utan att veta någonting om hunden förutom att den skulle skjutas av en jägare om ingen tog hand om den. 

Emilie Bergmanin Igor-koira

Det gick bra de första månaderna, han sov mest, det var först efter ett halvår som jag märkte att min lilla krabat Igor hade en stark egen vilja. Våra promenader utan koppel fick ett slut när han en gång ute i skogen sprang han fram och hälsade på tre taxar, och jag blev utskälld av två tanter som beordrade mig att koppla min hund. Medan tanterna skällde sprang Igor vidare i jakt på något viltspår. Igor har nämligen väldigt stark jaktinstinkt. Jag försökte locka på honom med min snällaste röst trots att jag var arg på honom och jag slängde godbitar på marken så att jag skulle kunna fånga in honom. Men han bara stod och tittade på mig som om jag var dum i huvudet, och sprang åt andra hållet. Någon har frågat mig hur många gånger han har rymt från mig, och det är nästan lättare att svara på hur många gånger han INTE har rymt från mig.

En av många gånger under sommaren när han varit lös och när folk har sina ytterdörrar öppna för att vädra så har han sprungit in och hälsat på de boende i huset. Det är de enda gångerna jag inte brytt mig om att kalla på honom- pga skam. 

Jag kommer ihåg en dag full av utmaningar då vi plötsligt stannade upp, tittade på varandra och liksom tänkte för oss själva: ”Vem är du???” Som två utomjordingar, utan möjlighet att förstå varandra.

Så jag började gå på ”slyngelkurs” med Igor. Tyckte det lät passande, för det var det jag tyckte att han var – en slyngel.

Jag hade inga förhoppningar på kursen överhuvudtaget eftersom jag upplevde att han var hopplös.

Tränaren sade till oss att vi skulle visa upp vad våra hundar kunde. Jag tänkte: ”herregud, vad ska jag visa upp? Han kan ingenting, han lyssnar inte ens på mig.” Jag började gå framåt och tränaren sa åt oss vad vi skulle göra. Till min stora förvåning kunde Igor allt vi ombads att göra! Jag hörde de andra kursdeltagarna säga ”åååh vad duktig han är! Ni måste ha tränat jättemycket! Tävlar ni lydnad?” Tävlar? Skämtar du? Tänkte jag.

Jag har aldrig blivit så förvånad i hela mitt liv. Jag kunde till och med släppa honom mitt på appellplan och göra en inkallning! Det hade aldrig hänt innan. Rena miraklet. Glädjen var dock kortvarig, eftersom hans gamla olydiga jag var tillbaka så fort vi kom hem. Lydnaden varade endast på apellplan.

Jag kommer ihåg en dag när vi var ute i skogen då han slet och drog i kopplet, skällde på hundar och jagade rådjur. Den gången satte jag mig ner och grinade och tyckte synd om mig själv. Till slut blev jag desperat efter alla rymningar och olydigheter. Jag provade ALLT som hundtränare tipsade mig om. Saker jag aldrig skulle ha gjort idag, med den kunskapen jag har nu. Jag provade då att kasta burkar, kedjor, lade ner honom på marken, allt för att han skulle lyda mig och bli undergiven. Ingenting bet på min Igor.

Jag fick höra att jag skulle omplacera honom till en jägare så att han skulle få springa av sig – ”han är trots allt jakthund”. Detta kändes dock inte alls bra – han hade blivit min vän trots alla ”hyss”.

I stället började jag faktiskt fundera på att själv ta jägarlicens så att vi kunde jaga ihop, men det fanns en hake: jag är den största djurvän som finns och börjar gråta så fort jag ser ett skadat djur… Jag insåg att jag fick acceptera situationen som den var: jag hade ingen perfekt hund. 

Idag är jag utbildad inom metoden Amichien Bonding och förstår varför Igor gjorde som han gjorde. Varför han aldrig lyssnade på mig. Jag förstår även varför han var en ”slyngel”. Allt handlar om ledarskap. Allt han har gjort och inte gjort har berott på brist i mitt ledarskap.  I Igors ögon var jag ingen ledare. Jag var ingen som han hade förtroende för, eftersom jag var dominant eller agerade i ilska, frustration eller uppgivenhet. Det spelade ingen roll att han är jakthund, det som spelade roll var mitt agerande, och vilka signaler jag gav honom. Det handlar om att vägleda hunden, att inte fokusera på reslutatet utan HUR man når resultatet.

/Emilie

Kapteeni käskee

Monelle on varmasti lapsuudesta tuttu leikki kapteeni käskee? Jos kapteeni käskee tapahtuu ja jos kapteeni ei käske, niin mitään ei tapahdu. Tätä leikkiä on hyvä muistella koirien kanssa toimiessa.

Harvemmin puutun toisten koiranomistajien koiran kanssa toimimiseen, jos omistaja itse ei kysy neuvoja. Tänään oli kuitenkin sellainen tilanne, että koin paremmaksi puuttua tilanteeseen. Odoteltiin lasten kanssa kirkon pihalla konfirmaation päättymistä ja kirkon portaille nousi nainen amstaffinsa kanssa. Koira veti ja nainen kulki perässä. Lapset kiinnostuivat koirasta ja nainen antoi epävarmasti käyttäytyvän koiran tulla lasten lähelle. Nainen tohotti ja selitti ja koira haukahteli, kun ei tiennyt miten olla lasten lähettyvillä. Joku pihalla olleista vanhemmista oli vielä aikeissa viedä yksivuotiaan lapsensa koiran äärelle koiraa katsomaan, niin että nosti lasta koiraa kohti. Oh no tunsin minä, enkä voinut olla puuttumatta. 

Onneksi omistaja ymmärsi, että hänen koiransa ei tuntenut oloaan varmaksi ja vei koiran kauemmaksi. Pienen pojan isä ymmärsi myös, että koira on hermostunut. Nuori koira tuntui olevan epävarmoissa käsissä, mutta ehkä sain edes yhden ajatuksen siemenen kylvettyä, kun kerroin, että on aina parempi lukea tilannetta, eikä antaa koiran mennä edellä ihmisten luo. Huoh, onneksi tilanne ratkesi mukavasti juttelemalla, eikä mitään päässyt sattumaan.

Kultainen sääntö koirien kanssa siis on, että omistajan kapteenina - laumanjohtajana - on tehtävä päätökset ei koiran. Kaikkien ihmisten on puolestaan muistettava, että koiran luo ei koskaan sovi sännätä, vaan koira on aina kutsuttava luo - jos koira on rauhallinen ja jos omistaja on antanut siihen luvan. Meillä ihmisillä on oma henkilökohtainen tilamme ja niin on koirillakin. Kummankin tulee kunnioittaa toistaan. Tästä tulen muistuttamaan hautaan asti ihmisiä, sillä näin toimiessa taataan sekä koiran että ihmisten turvallisuus. 

Mielestäni on hienoa, että vanhemmat haluavat tehdä koirat lapsilleen tutuiksi. Luulenpa myös, että kirkon pihalle ilmestynyt nainen olisi halunnut koiransa tulevan vuorostaan tutuksi lasten kanssa. Kuten olen kirjoittanut aikaisemminkin, koirat ja lapset voivat olla ylimpiä ystäviä keskenään. Pelisääntöjen pitää kuitenkin olla kaikille selvät ja tässä äärimmäisen tärkeää on omistajan koiran lukutaito. 

Source: 27.media.tumblr.com via Lila on Pinterest

Ps. Mainitsin koiran rodun, mutta rotu ei mielestäni suoraan tee koirasta vaarallista, vaan se miten omistaja toimii koiran kanssa. 

Jan Fennellin kiitokset Helsingin- luennolle osallistuneille

From the moment I walked out of the arrival gateway at Helsinki airport the warm welcome from Mari, Maarit (our Finnish Dog Listeners) and Mervi, one of our Senior Dog Listeners from Sweden helped make this trip memorable. The next few days were hectic but joyful. The audience at my presentation on Saturday asked very good questions which enabled me to introduce them to the world of this natural and highly successful way of working with all dogs. Thank you ladies for a lovely weekend and thank you to those who came to the talk. 
// Jan

Näin Jan Fennell kiitteli Facebook-sivuillaan mukavasta viikonlopusta Helsingissä ja lähetti erityiskiitokset kaikille luennolle osallistuneille. Hän piti kysymyksistä, joita luennolla esitettiin hänelle ja totesikin, että kysymykset auttoivat häntä avamaan mistä hänen luonnollisessa ja menestyksekkäässä metodissa on kyse. 

The Dog Listener Jan Fennell luennoimassa Helsingissä 4.5.2013

Yksi monia askarruttavista kysymyksistä oli, että onko tosiaan niin, että koiran kanssa jätetään lenkit pois aloitettassa käyttämään koirakuuntelu-metodia. Tähän Jan totesi, että lähdetkö ajamaan ilman ajokorttia Ferraria moottoritielle? Niin, tarkoituksena on, että koiran kanssa lujitetaan luottamussuhdetta ensin turvallisissa kotiympyröissä ja sitten vasta lähdetään ulkomaailmaan. Toki koira ulos täytyy viedä, mutta varsinaisille lenkeille ei ole syytä lähteä, jos koira jo käy kierroksia ovensuussa. Hyvänä sääntönä onkin, että aina voi kysyä itseltä "Olenko iloinen ja tunnenko voivani pitää tilanteen hallussa?". Siitä kohdasta missä koet epävarmuutta, on syytä ottaa steppejä taaksepäin. Jos esimerkiksi koira nostaa kierroksia jo silloin, kun laitat kengät jalkaan, on syytä peruuttaa ulos lähteminen.

Luennolle osallistui myös koirakuuntelija Mervi Kärki Ruotsista. Hän onkin kirjoittelut blogiini ajatuksiaan koirakuuntelusta ja siitä miten koirakuuntelusta on tullut hänelle todellinen inspiraation lähde. Mervin kirjoituksen löydät täältä - From desperation to inspiration.

Vas. Jan Fennell, Mervi Kärki, Mari Koskinen & minä Maarit Kallio

Täytyy kyllä todeta, että koirakuuntelu on itsellenikin - ja toivottavasti myös kaikille nyt metodiin tutustuneille - insipiraation lähde. Olen tutustunut näihin upeisiin ihmisiin ja koirakuuntelu itsessään on laajentanut paljon ajattelua. Siinä kun ei ole vain kyse siitä miten koira toimii, vaan erityisesti siitä miten itse toimii!

Arki välillä ehti viedä mennessään luennon jälkeen, mutta päivittelen lähipäivinä lisää kuulumisia. Luento nimittäin on poikinut myös lisää julkisuutta koirakuuntelulle. Ja itse Janin vierailusta Suomessa on vielä paljon päivitettävää. Hän kertoi meille muun muassa kokemuksistaan susien tarkkailusta Yellow Stonen kansallispuistossa. Aivan mieletöntä positiivista energiaa puhkuva nainen, joka on tosissaan tehnyt ja tekee edelleen töitä sen eteen, että ihmiset oppisivat kommunikoimaan koirien kanssa!

Empun turkki on pehmeä ja Roosan "mummupylly" palannut!

Ihanaa aurinko paistaa - mars koirien kanssa ulos! Järjestän koirille puuhasteltavaa ja täytän jo kertaalleen syödyt putkiluut Murren Murkinan kanakasvismixillä. Koirille riittää siinä hetkeksi puuhaa, kun järsivät luita tuolla auringonpaisteessa. 

Täytyy kyllä todeta, että koirien kakkarytmit menivät sekaisin, kun nuo mixit olivat hetkellisesti omista varastoista loppuneet. Ja miten paljon koirat joivatkaan vettä! Meillä on todettu, että oikealla ruokavaliolla on merkitystä ja mitkä tahansa barf-ruuat eivät sovi. Emppu varsinkin voi niiin hyvin, kun oikea murkina on löytynyt. Aikaisemmin Empun karva varisi kun neulat vanhasta joulukuusesta. Luulin ensin, että sen turkki on vain erilainen kuin Roosalla. Oikean ruuan löydyttyä turkki on muuttunut samanlaiseksi pehmeäksi ja silkkimäiseksi kuin Roosalla. Ja ne korvatulehdukset ovat jääneet pois. Eläinlääkäri totesi tarkitusreissulla, että Elmon korvat ovat niin puhtaat, ettei edes vaikkua löydy.

Roosan kanssa olimme puolestaan hetken huolissamme, kun sille ei ruoka tarttunut. Nyt on tullut takaisin sama söpö pyöreys, jota kutsumme myös "mummupyllyksi". Tähän tepsi Roosalla Murren multimix-ateriat. Pienen lapsen äitinä tykkään, että aterioissa on valmiina kaikki tarvittava koirille. Lisäilemme vain välillä ruuan sekaan öljyjä ja pidämme huolta vaihtelusta, jotta koirat saavat mahdollisimman monipuolisesti eri eläimiä ja myös niiden sisäelimiä. Emppu tosin jätti maksafileen syömättä. Sille maistuu parhaiten kanakasvismixit :)!

Mutta siis nyt Roosan &  Empun kanssa touhuamaan :)!

Jan Fennellin ajatuksia ennen Suomen luentoa

Jan Fennell kirjoitti sivuillaan ajatuksiaan koiran kanssa kommunikoinnista ennen Suomen luentoa, josta hän on innoissaan :)! 

Vapaasti ja lyhyesti referoituna - Hän toteaa, että koirat ymmärretään helposti väärin ja ongelmia syntyy. Tämä ei johdu siitä, että etteikö koirista välitettäisi, vaan siitä, että koiranomistajat eivät tiedä miten toimia koiran kanssa. Tämän ongelman edessä olen ollut itse Roosan ja myös Elmon kanssa. Koirakuuntelun ansiosta ymmärrän koiriani nyt paremmin ja joka päivä ne opettavat lisää. Tiedän, että moni painii samankaltaisten ongelmien kanssa ja siitä on poikinut ajatus tehdä koirakuuntelu tunnetuksi Suomessa. Kun koirat voi hyvin, niin omistajat voi hyvin ja sama toisinpäin ♥. 

Löydät täältä Jan Fennellin tekstin englanniksi kokonaisuudessaan.

Soittelin muuten tänään Karistolle ja he ovat tosiaan tulossa myymään Fennellin Koiran seitsemän ikää -kirjaa luennolle. Tämä tuntuu hienolta ja mukavaa, että kirjoja on jälleen saatavilla, jotta luennon jälkeen kotonakin voi vielä lueskella ja muistella Fennellin oppeja.

Voita lippu Jan Fennellin luennolle!

Minä Koirakoulu Roon puolesta ja kollegani Mari Koskinen haluamme juhlistaa 24.4. vietettävää valtakunnallista Koiranpäivää pienellä arvonnalla. Arvomme 2 lippua Jan Fennellin luennolle (Helsinki 4.5.2013, klo 14, Ravintola Pääposti)!

Osallistu arvontaan täältä.

Jos onnetar suosii lipun ostanutta, saa hän Jan Fennellin DVD:n. Aika alkaa tästä paikasta Hip! ja arvonta suoritetaan perjantaina 26.4. klo 20.

Ja ootko muuten jo lukenut uusimman Meidän koira -lehden? Siellä juttua Koirakoulu Roosta, koirakuuntelusta ja tästä Janin luennosta! :)

Liika on liikaa myös kommunikoitaessa

Istu, istu, Istu! Noh mikset prkl istu? Rauhoitu, rauhoitu, rauhoiTU...!! Näin olen itsekin aikaisemmin kommunikoinut Roosan kanssa ja ihmetellyt, kun ei viesti mene perille. Liika on liikaa myös kommunikoinnissa, vaikka se olisi hyväntahtoistakin. Tämän olen oppinut, mitä syvemmälle olen päässyt Jan Fennellin koirakuunteluun eli virallisemmin Amichien Bonding-metodiin.

Blogissani vieraileva ruotsalainen koirakuuntelija Gunnar By-Skoglund avaa hienosti miltä tuntuu, jos viesteillä pommitetaan jatkuvasti. Gunnarin me koirakuuntelijat tunnemme myös lempinimellä "Mannen utan hund". Gunnar tapasi sattumalta Mervi Kärjen, joka kertoi hänelle koirakuuntelusta. Tästä virisi Gunnarin kiinnostus koirakuuntelua kohtaan ja nyt hän on kouluttautunut itsekin koirakuuntelijaksi. Hänellä ei ole itsellään koiraa, mutta hoitaa tarvittaessa muiden koiria kotonaan. Ja mikä taito hänellä onkaan tarkkailla koiria ja ihmisiä - niin myös ihmisiä - koirakuuntelun näkökulmasta!

**

Jag fortsätter enträget min resa med att studera och praktisera Amichien Bonding i mina dagliga situationer -
fortfarande utan hund. Jag vet ju att det utvecklar mitt eget ledarskap och alltså också blir
användbart när jag framöver möter hundar och även deras ägare.
Dagens händelse utspelade sig på ett tåg när jag var på väg till jobbet. Vid en station klev en
mamma och hennes (typ) 10-åriga dotter på. De slog sig ned på sätet mitt emot mig. Och jag
begrep ganska snabbt att de varit och besökt en ny skola. En skola med inriktning på musik och
sång. Till att börja med var kommunikationen någorlunda i balans mellan mor och dotter:
- Var det snälla kompisar?
-Jo, de var snälla.
-Trivdes du bra?
-Jaaa.
-Var de duktiga på att spela och sjunga?
-Jaaa – jaaa.
Här började de första suckarna komma. Man började också ana att dottern tyckte mammans
tjatande frågor blev mer och mer påfrestande eftersom informationsmottagaren i hjärnan var
överfull
Efter ett par minuter började dottern istället intressera sig för några repor i fönsterrutans glas. Hon
vände sig sakta från sin mor. Försökte hitta ett försvar mot ordbombardemanget.
Envägskommunikationen fortsatte och när vi nästan var framme vid slutstationen samlade sig
mamman till finalen:
- I morgon ska du och pappa åka till skolan och göra sångprovet – det blir väl kul – visst?
Nu kom svaret snabbt:
- Jag tänker sjunga dåligt.
- Va sa du?
Nytt svar (något starkare)
- JAG TÄNKER SJUNGA DÅLIGT!
-Men så kan du väl inte göra när pappa tagit ledigt från jobbet och allt.
Nu var rösten trött, irriterad och ledsen:
- JAG VILL INTE GÅ I DEN NYA SKOLAN!!!
Tåget rullade in vid perrongen och alla människor spreds åt olika håll. Jag vet inte hur det gick i
mammans och flickans fortsatta historia. Men plötsligt slog mig en tanke. Jag har upplevt precis
samma sak fast mellan mig och en hund. Jag hade proppat den full med signaler och information
i tron om att jag var snäll och gjorde det bästa för honom. Helt plötsligt kastade sig den snälla
hunden med full kraft mot mig och markerade tydligt att: NU FÅR DU GE DIG!!!
Jag förstod inte först varför han gjorde så, men efter ett samtal till Mervi begrep jag strax vad det
hela berodde på. Just ”överfull informationsmottagare” i hundens hjärna.
Stilla satte jag mig på en stol i rummet, slöt mina ögon och bad i mitt inre hunden om ursäkt och
tackade honom samtidigt för att han visat mig hur vi skulle kommunicera framöver.
Återigen har det visat sig att Amicihen Bonding finns närmare oss än vad vi ibland kanske tror. I morgon ska
jag ut och åka igen – det ser jag fram emot!

//Gunnar


© 2012 Gunnar By-Skoglund

Source: allposters.com via Madeline on Pinterest