Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirakuuntelija Mervi Kärki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirakuuntelija Mervi Kärki. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. tammikuuta 2014

Onnenhetkiä & uusia tuulia


E&E - hellyyshetki
Roosa taustalla kaikessa rauhassa omassa pedissään

Olen pysähtynyt nauttimaan siitä onnesta, että meillä on eletty koiraportti auki ja olemme viettäneet ihania yhteisiä hetkiä koirien kanssa. Kerrassaan sydäntä lämmittävää, että olemme edenneet varmoin askelin kohti tätä päivää, että voimme olla kaikki yhdessä tilassa ja lapsi saa leikkiä lapsen lailla ilman, että Roosa suhtautuisi leikkeihin varauksellisesti.

Nyt en malta olla hehkuttamatta kerralla kaikkia muita ihania edistysaskeleita koirakuuntelussa. Pidin ennen joulua Ekosopissa, Vaasassa, koirakuuntelu-illan ja paikalla oli parisenkymmentä kuulijaa. Aivan ihana ilta! Luulenpa, että moni iltaan osallistunut koki ahaa-elämyksiä, sillä iloista juttelua koirista riitti luento-osuuteni jälkeen. Kaunis kiitokseni Ekosopille illan mahdollistamisesta! Vinkkaanpa muuten, että Ekosopista löytyy myös kaikenlaista koirillekin :).

Ja lisää uutisa koirakuuntelun maailmasta - Mervi Kärki on juuri julkaissut kirjansa "Det goda hundägarskapet - från Desperation till Inspiration". Mervi kertoo avoimesti kokemuksistaan koiransa Kenzon kanssa ja siitä miten hän löysi koirakuuntelun avulla yhteyden Kenzoon. Kirja puhuttelee taatusti kaikkia koirien ystäviä ja inspiroi etenkin niitä, jotka kokevat haasteita koiriensa kanssa.

Haasteet koiran kanssa ovat todellakin käännettävissä voitoksi! Tiedän sen myös omasta kokemuksesta. Mervi on omalla tarinallaan inspiroinut aikoinaan minut tutustumaan syvällisemmin koirakuunteluun. Sillä on elämässä tarkoituksensa, että kohtaamme välillä haasteita. Olen itse kiitollinen kaikista kokemuksista koirien kanssa. Olenhan samalla saanut tutustua ihaniin ihmisiin - muihin koirakuuntelijoihin ja koiranomistajiin, joita pystyn nyt auttamaan omien kokemuksieni pohjalta.

Kiinnostuessasi Mervin kirjasta, laita sähköpostia koirakouluroo(at)gmail.com. Kirja on kirjoitettu ruotsiksi. Toiveissa kuitenkin on, että kirja ilmestyy tulevaisuudessa myös suomeksi.

Viimeisenä uutisena minulla on ilo ja kunnia liittää tähän teille katseltavaksi Jan Fennellin pojan, Tony Knightin, TV shown pilottijakso. Käykäähän peukuttamassa videota Youtubessa, niin saamme tulevaisuudessa nauttia ohjelmasta myös televisiossa. Ihan totta, peukullasi voit vaikuttaa :)!













lauantai 13. huhtikuuta 2013

"Parves on paree lentää"


Lisää blogivierailijoita - Tällä kertaa minulla on ilo ilmoittaa, että pääsette lukemaan koirakuuntelija Mari Koskisen ajatuksia koirakuuntelusta.  Aikaisemmin blogivierailijoina ovat olleet koirakuuntelijat Tony Knight, Jan Fennellin poika, sekä Mervi Kärki. Ja lisää vierailevia kirjoittajia on tulossa - koirakuuntelijoita hekin. Mukavia lukuhetkiä Marin kirjoituksen parissa :)!

Tutustuimme Maaritiin kanssa kolme vuotta sitten, kun minulla oli ongelmia koirieni kanssa. Kotisivuillani kerron tarkemmin miten löysin Jan Fennellin opit, Maaritin tapaamisella oli tässä prosessissa iso merkitys. Olin jo lukenut Jan Fennellin kirjat, mutta tarvitsin lisäapua, ja löysin yhteyden Maaritiin ruotsalaisen Koirakuuntelijan Mervi Kärjen kautta.

Jo ennen tapaamistamme olin kaivannut mahdollisuutta keskustella Jan Fennellin metodista jonkun kanssa, mutta ympärilläni ei ollut silloin ketään asiasta kiinnostunutta ja tunsinkin jääväni yksin asian kanssa. (No myönnettäköön että rakas siskoni kuunteli kyllä kärsivällisesti Amichien Bonding-juttujani tuntikausia, joten Maaritin löytyminen taisi olla vähintään yhtä suuri helpotus hänelle kuin minulle!)

Me ihmiset emme ole kovinkaan erilaisia kuin koirat siinä mielessä, että meillekin on tärkeää tuntea kuuluvamme laumaan. Siinä missä koirat kuuluvat siihen laumaan, jonka kanssa ne asuvat, me ihmiset kuulumme useisiin eri laumoihin eri tilanteiden mukaan; oma perhe - lemmikit mukaanlukien - toimii luonnollisesti tärkeimpänä laumana, mutta niitä löytyy myös muualta; työpaikalta, kotipaikkakunnalta ja vaikkapa harrastusten parista.

Meillä onkin taipumus etsiytyä sellaisten ihmisten pariin, joilla on samat kiinnostuksen kohteet ja arvot kuin itsellämme, ja joiden kanssa voimme jakaa kokemuksiamme ja joilta saamme tukea. Syy tähän on hyvin yksinkertainen - yksin on vaikea pärjätä. Sitkeäkin innostus ja rakkaus aiheeseen ovat kovilla, jos tuntee olevansa yksin - tarvitsemme tukea ja yhteishenkeä selviytyäksemme ja kukoistaaksemme.

Kouluttautuessani koirakuuntelijaksi Ruotsissa minut toivotettiin siellä lämpimästi tervetulleeksi heidän joukkoonsa, ja olikin hienoa nähdä kuinka suuri joukko koirakuuntelijoita siellä on jo kasassa. Asuin yhden kurssin aikana Mervi Kärjen luona ja liikkuessamme kaupungilla törmäsimme sattumalta muihin koirakuuntelijoihin. Se ei ollut tietenkään mikään yllätys, että Mervin eläintarvikekaupassa heitä tuli sisään jatkuvalla syötöllä, mutta se, että lähimarketin hedelmäosastollakin kohtasimme taas yhden Mervin oppilaan, sai minut nauramaan ääneen - onnesta! Ruotsin reissujen jälkeen olen aina täynnä energiaa ja inspiraatiota, on ihanaa tuntea olleensa ‘omiensa joukossa’, osa tiimiä. Tämä muistutti minulle taas kerran laumaan kuulumisen ja siitä huolehtimisen tärkeyttä.


Oheinen kuva on mainitsemaltani reissulta Ruotsissa, tapasin koirakuuntelija Eva Bluhmen Mervin liikkeessä, ja juttua riitti heti - arvatkaapas vaan mistä aiheesta?! (kuvaaja Mervi Kärki)


Tällä hetkellä meitä ei ole kuin kaksi Jan Fennellin organisaatiossa toimivaa koirakuuntelijaa Suomessa, minä ja Maarit. Koska asumme satojen kilometrien päässä toisistamme niin vastaavia yllätystapaamisia ei pääse syntymään - tiedämme hyvin tarkkaan missä ‘suomalaisten koirakuuntelijoiden lauman’ jäsenet milloinkin vaikuttavat. Vaikka kaksin on jo parempi kuin yksin, toivon sydämeni pohjasta, että suomalaisten koirakuuntelijoiden lauma saa tulevaisuudessa paljon uusia jäseniä! Toivotamme heidät kaikki avosylin tervetulleiksi!

Niin, palatakseni vielä tuohon otsikkoon, minusta oli sopivaa napata pohjalaiselle blogivierailulle otsikko erään pohjalaisen kuntayhtymän osuvasta sloganista, he kun olivat tehneet aivan saman huomion kuin minä - parves on paree lentää!

Oletko sinä kiinnostunut Koirakuuntelijaksi ryhtymisestä? Hyvä tapa tutustua aiheeseen on tulla kuuntelemaan Jan Fennelliä la 4.5.2013 Helsinkiin. Tule paikalle ja nykäise meitä hihasta paikan päällä niin kerromme lisää!

Keväisin terveisin,
Mari